Kultsin Kämppä

Paluu pullalle

2012-02-22T19:16:00.000+02:00

On projekti, on suunnitelma, on toteutus. On into, on ylläpito, on hiipuminen... On ihmetys ja äimistys, miksi tässä aina käy näin?

Ja monta kertaa, uudella innolla, toisto toisto toisto. Samalla reseptillä, vain pienesti eri maustesekoituksella. Ei toimi. Ei sitten millään. Missä vika?

Otetaan Smegistin valopäätaidot (life coaching skills) avuksi. Täytetään elämänpyörä eli arvioidaan jokainen aihealue elämässä asteikolla 1-10. Mikä liittyy yhteen minkäkin kanssa? Jos tämä nousee, mitä tapahtuu tälle viereiselle?

Porinaa ja pohdintaa. Uudestaan ja uudestaan Smegisti pakottaa minut pureutumaan tilanteeseen, ei niinkään toiminnan vaan tunteen kautta. Mikä on projektin päämäärä ja kenen odotuksia sillä täytetään, omiani vai ympäristön? Mikä on tunne hetkellä, jolloin lusikka lipsahtaa kauniisti kädestä? Mikä oli toiminnassa toisin aikana, jolloin projekti loisti poissaolollaan? Mitkä ovat elämäni arvot, joiden takana seison ja jotka ohjaavat kaikkea toimintaani.

Huh huh! Väliin on pakko ottaa muutama hengenveto.

Smegisti painottaa, ettei coachaus-tilanne saa kestää puolta tuntia kauempaa. Eipä ei, kolme tuntia humpsahtaa kuin huomaamatta.

Zimzalabim! Yhtään neuvoa antamatta, vain lempeästi kysymyksiä esittämällä valmentajani tuuppii minua kohti oivallusta.

Pullasta oli puhe.

Mitä pullan syönti minulle OIKEASTI merkitsee? Ja miksi ihmeessä sen väliin jättäminen on niin kovin vaikeaa? Onko vaihtoehtoina olla joko totaalikieltäytyjä (onnistuu, kunnes itsekuri pettää) tai heavy useri (ei määrää, ei tolkkua)? Vai olisiko lopulta kuitenkin niin, että itse asiassa pullan hyväksyminen osaksi elämääni ratkaiseekin koko ongelman?

Smegistin kehoituksesta kuvittelen tilanteen, jossa kaikki elämänpyörän osa-alueet saavat kiitettävän arvosanan. Tämän jälkeen hän haluaa tietää, onko pulla edelleen mukana. Kerron sen pyörivän edelleen kuvassa ja edustavan olemassaolollaan vapautta, lämpöä, välittämistä, rakkautta; siis itse asiassa vain ja ainoastaan positiivisia tunteita.

Päädyn toteamaan pullan olevan yksi minulle tärkeistä arvoista. Aiemmin en edes tiennyt, että pulla voisi olla arvo...

Pulla siis olkoon tästä eteenpäin niin luonnollinen osa elämääni, ettei sille tarvitse uhrata yhtään negatiivista ajatusta. Vain iloa, kylmää maitoa ja tuoksuvaa onnea!

Näin se kelkka kääntyy... Ei ole enää pulla pannassa, ei.
Mitäs niille muille herkuille sitten tehtäisiin?

EDIT
1. Karkkilakko pysyy ja voi hyvin. Eivät edusta minulle tärkeää arvoa, joten eivät aiheuta ongelmaakaan.
2. Ei löytynyt sappikiviä, eikä mitään muutakaan. Terve kuin pukki. Katellaan, sanoi lääkäri.

Piipun mutkaan

2012-02-12T10:07:00.000+02:00

Mökkiprojektin kalustehankinnat ovat tähän asti jääneet minun ilokseni, kun itse projektori on tyytynyt toimimaan rahoittajan roolissa. Nyt on meno sitten muuttunut.

Sain innostuneen puhelinsoiton, että nyt on löytynyt loistolaveri piipun mutkaan. No jopas! Hieman jännittyneenä odottelin, mikä meininki. Toivoin, ettei suinkaan mitään kamalaa... Miten sitä sitten sanoisi innostuneelle toimeksiantajalle, että metsään meni, ei kelpaa.

Eipä onneksi tarvinnut sanoa mitään poikkipuolista. Loistolaveri nimittäin osoittautui iki-ihanaksi funkkisrautasängyksi. Ja kuten projektori oli suunnitellutkin, piipun viereen se sopii loistavasti.

Vaikka mökkiprojektista onkin jauhettu täällä blogissa jo pari vuotta, ei mäntypaneelin keltaisuudesta ole vieläkään luovuttu yläkerran osalta. Valkoinen kun päivänä eräänä saapuu ja peittää tämän ihanuuden, ei ikävä vaivaa.

Loistolaveri leväytetään sitten aikanaan tämän pienen kaari-ikkunan alle...

... ja näiden peltien siimekseen. Sivuvintin ovelle jää sen verran tilaa, että sisälle pujahtaminen on edelleen mahdollista.

Yläkerta kokonaisuudessaan pyhitetään kehon lepuuttamiselle, joten rautasänkyjä on suunnitelmissa enemmänkin. Jopa niin villejä suunnittelen, että yksi voisi olla turkoosi, toinen vaaleanpunainen ja tämä kolmas, juuri hankittu, saisi jäädä valkoiseksi. Mummolan, kalastajamökin ja tanskalaisen merenrantahuvilan lisäksi referensseihin on nyt liitetty myös huvikumpu. Genressä mukana räsymatot sateenkaaren väreissä.

"Här kommer Pippi Långstrump.

Tjolahopp tjolahej tjolahoppsan-sa"

Polte

2012-02-07T22:39:00.003+02:00

"Kuuntelee

Mua tähtitaivas täällä kuuntelee

Kun huudan ääneen, miksi pois ei mee

Kurja polte pohjaton

Haalenee

Vaik vuosi vuodelta vain haalenee

Se rauta rintaa silti raatelee

Yksinäinen yöni on"

Hän ja minä.

Minä ja hän.

Pieniä tähtisädetikkuja, pitkiä katseita.

Menneiden lokeroon, kansi kiinni.

Vuosia välissä.

Sattuma.

Yksi ilta, yksi yö.

"Kiihkeyttä kuumaa

Hulluutta huumaa

Sait mut tuntemaan

Katso mua pitkään

Miksi sytitkään roihun riehumaan

Silloin aikanaan"

Lause alkaa minulla, loppuu hänellä.

Naurua, hymyä päästä varpaisiin.

Sielunveljet, ennen uskoin, nyt tiedän.

"Vieläkin

Kai siitä haaveilen mä vieläkin

Kun tässä istun silmin polttavin

Hehkuvan sun tahtoisin"

Huumaa kuumaa.

Tehtyjä päätöksiä.

Periaatteita.

Moraalia.

Kysymyksiä ilman vastauksia.

Hiljaisuutta.

"Kiihkeyttä kuumaa

Hulluutta huumaa

Sait mut tuntemaan

Katso mua pitkään

Miksi sytytitkään roihun riehumaan"

Irti!

Keuhkot tyhjiksi ja liekki tukahduksiin.

Ei teille tai meille, vaan eri teille.

Olosuhteiden pakottamina samoja teitä, kumpikin tiukasti omalla kaistallaan.

Haalenee.

"Silmissäs on hetken verran

Polte tuo, sen tunsin kerran

Jos mä jään, vieläkö sen nään"

Kiemuran kautta kuulen yhteisen, leveäkaistaisen highwaymme päättyvän seuraavassa liittymässä.

Uusia suuntia hänen elämässään.

Kohautan olkiani, ei läikähdä enää.

"Uskonko ja uskallanko

Tahdonko ja tarkoitanko

Näänkö sen, muuta toivo en"

Aika huijaa.

En huomaa enää varoa.

Sattuma, yksi hetki.

Pari sanaa, muutama lause, hetken hymy.

Bensaa liekkeihin.

"Kiihkeyttä kuumaa

Hulluutta huumaa

Sait mut tuntemaan

Katso mua pitkään

Miksi sytytitkään roihun riehumaan"

Puhelin pirisee, hän epäröi.

Kuin pieni muistutus siitä, miten asiat ovat.

Urheat toivotukset tulevaisuudelle.

Hitaasti ja vastahakoisesti eri suuntiin.

Ilma kipinöi.

Vilkaisen taakseni ja kuulen sanat:

"Vielä me nähdään!"

"Kiihkeyttä kuumaa

Hulluutta huumaa

Sait mut tuntemaan

Katso mua pitkään

Miksi sytytitkään roihun riehumaan

Silloin aikanaan"

Jos minusta on kiinni, ei nähdä.

Ei kestä pää eikä sydän.

Polte

Lauri Tähkä

EDIT

Onhan jokaiselle varattu enemmän kuin yksi true match tässä elämässä, onhan??? Sanottehan, että on!!!

Talvi, tuli ja tulppaanit

2012-02-05T10:00:00.002+02:00

Kohti kevättä jolkutellaan kovaa vauhtia. Valo lisääntyy ja joinain päivinä huomaa ehtivänsä ihan kotiin asti auringon kanssa. Pakkasherra käyttää koko keuhkokapasiteettiaan, mutta edes se ei haittaa kevätunelmointiani.

Iso lista löytyy hommia, joihin tulee tarttua ennen lehtien vihertymistä. Suurin urakka taitaa olla autotallissa kunnostusta odottavat kesähuoneen ikkunat. Täydellisyys ei ole tavoite, hyvä riittää. Kuitenkin niin, ettei tarvitse korjailla halkeavaa maalia heti ensimmäisen talven jäljiltä. Muutaman ruudun pistin jo palasiksi kuumailmapuhaltimella, minkä jälkeen päätin hankkia sellaisen siirrettävän lämppärilevyn, joka säästää sirpaleilta. Ajatuksen tasolla kuitenkin edelleen pyörin...

Olohuoneessa nautitaan välittömästi tulppaanien kauneudesta, kunhan ne kauppaan saapuvat. Pullokorissa ja maljakoissa. Pieniä ilonripauksia arjessa.

Tulppaanien kanssa huomiosta kilpailee villinä räiskyvä takkatuli. Joka päivä, aina vain uudestaan unohdun nojatuolin uumeniin tuijottamaan liekkien leikkiä. Lämpöä ja tunnelmaa pimeisiin iltoihin.

Kaipaan mattoja lattioilleni. Heti, kun oikea kylmä alkaa, tahtoisin upottaa varpaani pehmeisiin villoihin. Ei vain näy loimia edelleenkään. Ennen joulua jopa käväisin kaupassa, suoritin laskutoimituksen niistä, jotka olisin halunnut ja totesin, että matottomuus saa jatkua edelleen. Lotossa voittamisenkin todennäköisyys jää todella pieneksi, sillä tuskin koskaan edes lottoan. Pitäisiköhän säästöpossuun taas nimetä yksi lisälokero, johon voisi tiputella mattorahoja. Ja jos tavoitteeksi ottaisi talven 2015...

Kiviä taskussa?

2012-02-04T07:38:00.001+02:00

Joskus on vain pakko. Suorastaan välttämätöntä, vaikkei millään haluaisi. Mennä lääkäriin.

Kuva: http://www.dimensionsquide.com/

Prosessihan etenee niin, että viimeiseen asti hoetaan itselle, että kyllä tämä tästä, kunhan vain lepään. Kun on makoiltu jo päiviä, eikä tilanne ainakaan paremmaksi muutu, siirrytään seuraavaan vaiheeseen. Kysäistään, kuin ohimennen, siltä omalta, henk.koht. lääkäriltä, että eihän tässä mitään tarvetta vielä ole päivystykseen raahautua. Ja kyllä se niin on, ettei mihinkään voi enää luottaa: saan vastauksen, että nyt sinne päivystykseen ja sassiin! Puhelimessa on kuulemma vaikea tutkia, kun ei pääse tutkimaan... Pah! - kai se on sitten pakko hinata itsensä terkkarin tohtorin tuoliin.

Terveyskeskus kerää pisteet kotiin. Homma toimii, palvelu on ystävällistä eikä jonoa ole. Tutkimuksen jälkeen omalääkärikin toteaa, että nyt on jotain jossain. Minähän tietenkin vähättelen kaikkia oireitani ja vingun loppuun asti, että tuskin tässä mikään vialla on. Tulin vain siksi, kun käskettiin.

Kotimatkalla soitan taas henk.koht. stetoskoopin heiluttelijalleni ja selostan sanatarkasti, mitä sanottiin, tehtiin ja määrättiin jatkotoimenpiteiksi. Kuuluu hyväksyvää muminaa ja lääkityskin menee läpi sellaisenaan. Oireiden vähättelystä kärähdän itse itselleni, kun oikeasti rupean muistelemaan, kuinka usein olenkaan ollut oksennustaudissa viimeisen vuoden aikana. Hui, liian monta!

Piikityksen, ultrauksen, verenkuvan ja happojen salpauksen jälkeen elämä maistuu taas hyvältä. Jää nähtäväksi, löytyykö kiviä taskusta vai sapesta.

Onneksi hlökohtainen stetarini on tarvittaessa tiukka, sillä ilman häntä kiemurtelisin edelleen peiton alla odottelemassa parempia päiviä. Ettei vaan turhan päiten ruveta lääkärissä ravaamaan...

Vati ja vannat

2012-02-03T10:00:00.001+02:00

Emalit soittavat kutsuaan... Minne menenkin, on näitä niin kovin vaikea vastustaa.

Kirppiskeikalla vatipinon alimmaisena tämä sydän punaposki minulle kuiski: "Ota ja vie kotiisi." Pakkohan se sitten oli. Sydämellisiä tarvitaan aina.

Berliinin vannahankinnatkin rantautuivat koti-Suomeen ja odottelevat tällä hetkellä juuriharjaa autotallin puolella. Niin isoja ovat, että pienimmät mökkivieraat mahtuvat niihin jopa kylpemään. Kuuman kesän keskipäivän kylpy.

Asenne ratkaisee, aina!

2012-02-01T11:29:00.001+02:00

Sain eilen palautetta, tiukkaa palautetta. Palautetta sissiarmeijan asenteesta ja positiivisuudesta, jota toteutetaan vaikka hampaat irvessä. Keskustelu pisti miettimään, tarvitseeko sitä aina elää niin palmikot tanassa. Ja life coachingiakaan ei kuulemma aina jaksaisi harrastaa...

Niin, mitäpä jos onkin totta, ettei sota yhtä miestä (naista) kaipaa! Että pärjätään pari päivää ihan hyvin ilman minua, eikä maailman kierto siihen pysähdy, saatika sitten, että jättimäistä työnantajaani asia pätkääkään heilauttaisi.

Totta. Mutta jos vaatii korpijääkärin periksiantamattomuutta toisilta, on sitä löydyttävä myös itseltä, aina. Ja kyllä sekin on totta, että epätoivosta ylös kiipeäminen on huomattavasti helpompaa, kun vääntää hymyn naamalle vaikka väkisin. Hetken kun irvistelee, niin kohtahan sitä taas jo hymyilee ihan oikeasti maksasta asti.

Palautteen käsittelyn yhteydessä kuikuilin ulos ikkunasta ja ihastelin auringonpaisteessa kylpevää betonimöykkyäni. Siellä se odottelee kesää ja seiniä ympärilleen!

Naureskellen muistelin, millä positiivisuudella tämäkin kesähuoneprojekti alkoi. Laskin budjetin, jonka esittelin isosukulaiselle. Hän käski triplata sen. En uskonut. Kohta oli betonimöykky valmis ja budjetti tapissa. Hetken epätoivo (noin päivä) ja sen jälkeen taas hymyssä suin syöksyin lihottamaan säästöpossua triplauksen verran.

Kun kysyt minulta, onnistuuko, aina onnistuu. Kun kysyt, meneekö kolme tuntia, saat vastauksen, kyllä kaksi riittää. Kun kysyt, uskalletaanko, vastaan, tottakai uskalletaan! Kun kysyt, mitä nyt tehdään, vastaan, jatketaan eteenpäin - ei tänne häviämään tultu!

EDIT

Saamani palaute koski sitä, että mielestäni toisinaan hommat täytyy hoitaa vaikka välillä kävisikin oksentamassa. Ja ylenpalttisen positiivisuuden viljeleminen sitä, että jos puhelimen pitäisi soida, muttei se soi, niin todetaan vaan irvistys huulilla, että hipihiljaista on, mutta elämä jatkuu.

Ja niinhän se jatkuukin. Ilolla ja hymyillen.

Ala laputtaa!

2012-01-31T18:29:00.000+02:00

Kuva: Yle Areena

Maanantaisin klo: 20.00 FST Våra vänners liv, oletko missannut? Jos, niin käy korjaamassa vahinko Yle Areenassa pikinmiten. Telkussa uusinta lauantain alkuillassa.

Sarja naisille miehistä. Loistavaa viihdettä! Tähän pystyvät vain ruotsalaiset.

Aasinsillan kautta päästääkin laputtamiseen. Ja siis taskuun laputtamiseen.

Våra vänners livin antiikkikauppias David säpisee toivon ja epätoivon aalloilla bisneslady Jennyn kanssa. Jenny on nainen, joka ajaa Ferrarilla, johtaa Ruotsin suurimpaa lehtitaloa ja lisäksi vaikuttaa vielä politiikan kuumimmassa kärjessä. Hän on nainen ilman heikkouksia. Näin voisi kuvitella.

Mutta mutta... Väkinäisellä illallisella Davidin ystävien seurassa hän paljastaa jännittäneensä miesten tapaamista. Samalla Jenny kertoo salaisen kikkansa, jolla isoistakin möröistä saa kunnon otteen: laputtamalla!

Edessä paha palaveri tai toy boyn kaveriporukka, rohkaisulappu (Osaan tämän homman, palaveri sujuu loistavasti!/ Davidin kaveritkin ovat vain ihmisiä, joilla on reikiä sukissa!) taskuun ja rohkein mielin suden suuhun. Lappua ei tarvitse edes lukea, tietoisuus sen olemassaolosta riittää.

Kokeilin, toimii!

Ja on muuten huomattavasti kätevämpi kuin se, että käy palaverin välissä hokemassa vessassa mantraa: "Osaan, osaan, selviän, selviän, olen hyvä, olen hyvä!"

Toimii tämäkin, mutta lappu on käytettävyydeltään huomattavasti helpompi.

Testatkaa ja kertokaa, wörkkikö teillä.

Evakuoimassa

2012-01-24T12:41:00.001+02:00

Pelastushommissa on oltu. Evakuoimassa K.Kiharan omaisuutta Chicagoon muuton jaloista.

Ensimmäisenä kohteena julmetun iso vanerinen hattuboxi. Rva Kihara huudahti sen itselleen Huuto.netistä ja nyt elämän heilahdellessa piti boxille löytää uusi koti. Minun nimeni oli jostain kumman syystä pompsahtanut heti mieleen. Chicagoon muutetaan nykyään kuulemma hieman moderneimmilla laatikoilla...

Nappasin syöttiin, tietysti!

OstosTV:n tapaan ei siinä vielä kaikki... Vanerilieriön sisästä löytyy lisähubina pienten emalikuppien sisarusparvi. Ihanat ja sopivat! Kyllä K.Kihara tietää, mistä Kultsi pitää!

Muutama päivä ja kone nousee siivilleen vieden Kiharan perheineen maapallon toiselle puolelle. Eikä edes komennukselle vaan ihan toistaiseksi... Miss you Curly, allready!

Puuteria putoilee

2012-01-21T14:23:00.001+02:00

Nyt kun on tullut roikuttua lumikolan ohjaksissa useampi päivä, alkaa jo tuntumaan oikealta talvelta. Puuteria leijailee hiljakseen ja päivä päivältä maisema muuttuu aina vain täydellisemmäksi postikortiksi.

Kanervat sinkkisaavissa heleän harson alla, kuin vadelmat kermavaahdon uumenissa.

Amppeleissa hieman enemmän vadelmaa.

Siileillekin valkoinen lumipuku.

Viikonloppu ja kaksi vapaapäivää. Pakkanen ja puuteri. Vaatteet päälle, pipo korville, skrinnarit jalkaan ja piruetteja suihkimaan. No, piruetteja ja piruetteja... Tiedätte kyllä; eteen, taakse, ympäri ympäri, hyppy kuopan yli ja kierros sirklaten. Aina yhtä kivaa!

Loppuun vielä manifesti kaikkien räpyläjalkaisten lasten puolesta.

Minä olen yksi heistä, joka lipsutteli lapsuutensa kapealestisillä luistimilla ja aina jaksoi ihmetellä, miten kaikki muut jaksavat suihkia monta tuntia putkeen, kun itseä ahdistaa jo puolen tunnin jälkeen niin, että järki lähtee. Sama ahdistus sekä terillä että rullilla.

Vasta aikuisena dilemma selvisi, kun avasin suuni oikeassa seurassa ja sain kuulla, mistä kenkä (luistin!) puristaa. Syy oli niinkin yksinkertainen kuin väärä lesti. Suurin osa Suomessa myytävistä luistimista on tehty kapealle/normaalille lestille. Räpylöillekin löytyy omansa, mutta niiden levinneisyys kauppoihin on huomattavasti edellisiä vähäisempi.

Keskustelun jälkeen selvitin räpyläluistinten tarjonnan ja löysin Reebokin alppikaunokit. Wow - mikä maailma minulle aukenikaan! Eipä väsytä, eikä ahdista enää, räpylä mahtuu ja voi hyvin!

Vetoan siis kaikkien leveäjalkaisten lasten vanhempiin. Jos ei jäällä meno maistu, niin ainakin tämä lestiaspekti kannattaa tarkistaa ja vasta sitten pureutua asenneongelmaan.

Luistavia liukuja!

Kuulan kiskontaa

2012-01-16T22:46:00.000+02:00

Hieman hitaalla kun käyn, voinen oikein hyvin kertoa näin uuden viikon aluksi edellisviikonlopun kuulumiset. Kävin nimittäin treenaamassa marjastusta gurun opissa, toisin sanoen siis heiluttelemassa rautaista mansikkaani tekniikkakurssilla.

Guruna toimi tällä kertaa Marko Suomi. Hauska tyyppi ja loistava opettaja!
'

Ykköseksi opin ojentamaan jalat loppuun asti myös heilahduksen ala-asennossa. Kakkoseksi opin, että on kehittymisen kannalta on ihan turha heilutella 8 kg:n kuulaa (ja vielä kuvitella treenaavansa kovaa!), jos voimakapasiteetti riittää 16 kg:aan. Kolmanneksi opin karsimaan kaikki "pompputunneilla" käytetyt humppaliikkeet pois ja keskittymään viiteen perusliikkeeseen.

Neljänneksi olisin voinut oppia työntämään lantion eteen samaan aikaan, kun polvet suoristuvat melkein yliojennukseen. Yritin ihan pikkuisen, mutta sekunnissa jumppaope sisälläni karjui, että mitä sä nainen yrität tehdä kehollesi! Lopetin ja palautin lantion välittömästi paikalleen ja pehmensin polvet. Näihin kikkailuihin meitsi ei rupea. Vaikka olisin mikä kummajainen kuulapiireissä, niin minun lantioni on ja pysyy siellä, missä kuuluukin.

Kurssi oli siis kokonaisuudessaan loistava, joten suosittelen lämpimästi kaikille palluroiden heiluttelusta kiinnostuneille. Hinta 50e/3h lainakuulalla tai 45e/3h omalla järkäleellä. Markolta kannattaa kysellä seuraavien kurssien aikataulua, jos kiinnostuksen siemen heräsi.

Hiiop, happea sisään ja kuula taivaisiin!

Kas, kansituoli!

2012-01-12T22:50:00.001+02:00

No, johan nyt! Se pakkanen sitten tuli ja meni. Tänään valui suurin osa lumestakin vetenä viemäriverkostoon. Plaah!

Excel-käppyröiden tuijottelun lomassa mietiskelin, millä piristäisin pimeää päivää. Päätin hoitaa töllöttämisen loppuun, käydä hikoilemassa ja sen jälkeen saisin palkita itseni pienellä kirpparikierroksella.

Ja löytyihän sitä aurinkoa! Kaapin ja sohvan välistä pilkisti palanen auringonkukkakangasta.

Tarkemman tutkimuksen jälkeen kukkavihje paljastui rungoltaan jykeväksi kansituoliksi. Ostopäätökseen päädyin kuitenkin muista syistä kuin kukkaketokankaan olemassaolosta...

Paluu kaikkien kansituolien alkulähteille tulee tapahtumaan, kun kuosi vaihtuu takaisin perinteiseen raitamarkiiisiin.

Nyt on sitten aurinkotuoli, vain itse aurinko puuttuu. Vaihdan kukat raidoiksi pikinmiten, vedän untsikan vetoketjun kiinni, napitan sadetakin korviin asti ja asetun parvekkeelle päivystämään, jospa arska jo kohta aloittaisi mollottamisensa.

Miinuksella

2012-01-08T18:30:00.000+02:00

Huh, vihdoinkin... Rati riti ralla, saapui kauan odotettu talvihalla! Ja vieläpä hieman varkain. Tai niin kuin otsikot joka vuosi pauhaavat: yllätyspakkaset saapuivat Etelä-Suomeen!

Suoraan sanoen ehdin menettää toivoni talven saapumiseen ylipäätänsä, enkä aamulla enää edes vilkaissut lämpömittaria. Kauppaan tallustellessani nenää hieman kipristeli, joten aavistelin pakkasukon hiihtelevän miinuksella. Huh - mikä olikaan totuus! 14 ihanaa pakkasastetta!

Takkoihin tulet ja kynttilät palamaan. Voi rentoutua, tuli se tänäkin vuonna!

Kuvassa isosukulaiseni minulle kiikuttama maitotonkka karahkan pidikkeenä. Takaterassin sinkkisaavit saivat näin seuraa kevään odotukseen.

Pari sanaa pullasta

2012-01-02T21:39:00.000+02:00

Olo on kuin hyvin nousseella joulupullalla. Pienet ja isot joulut on juhlittu ja uusi vuosi päästetty valloilleen. Ei kerrassaan yhtään tekosyytä kiskoa napaansa herkkua herkun perään ja vältellä farkkuja viimeiseen asti.

Pistetään vielä hieman lisäpuhtia peliin vetäisemällä veto käyntiin. Namut olkoot naulassa kesäkuun viimeiseen päivään asti. Lakritsi saa jäädä sallittujen listalle, jottei mene elämä liian vaikeaksi. Panoksena 100€, joten kalliiksi tulee, jos lipsahtaa.

Jos ruumiinrakenteeni on pullavuuteen taipuvainen, niin on mielikin. Jos saisin valita vain yhden, olisi se pulla! Ja kaverina kylmää maitoa.

Pu pu pullava pullava pullava... Tämä pullava hankkiutuu nyt hieman vähemmän pullavaksi, sillä kuten jo alussa totesin, joulupullien aika on tältä erää ohitse.

Kuvitusta

2011-12-30T12:11:00.002+02:00

Olen aina ihaillut niin ruotsalaisia kuin tanskalaisiakin: hymyilevää ja rentoa elämänasennetta, meri-ilmaston kasvattamia valtaisia ruusuköynnöksiä, erehtymätöntä tyylisilmää, puurakentamisen arkkitehtuuria jne. Etelä-Ruotsin kesäturneen jälkeen jätin itseni ikuisesti kaipaamaan Linnköpingiin, Ystadiin ja Öölannin saarelle.

Kun nyt päätin viettää joululomani dekkaroimalla päivät aamusta iltaan, niin onnekseni valitsin Mari Jungstedtin tuotannon, joka sijoittuu Gotlannin merelliseen saari-idylliin. Murhia nyt sattuu alvariinsa, mutta kyllä kirjoittaja ehtii myös kuvailemaan kauniita huviloita, pitkiä hiekkarantoja ja leppoisaa kesäelämää ruotsalaisella rusketuksella.

Gotlantia ei vielä omasta valokuva-arkistosta löydy, joten kuvamaailmaa dekkarien teksteihin joudun kaivelemaan viereisen saaren, Öölannin, kesäotoksista.

Musta puutalo takaa. Köynnöskukat seinällä, lasiovet odottamassa avautumista ja merituulen henkäyksiä valkoisiin pellavaverhoihin. Kiviaita järeänä, muttei hallitsevana puutarhan kehyksenä. So klassik, so enkel, so skandinavisk.

Sama talo etupihan puolelta. Vaivattoman runsaat kukkameret ja hedelmäpuut. Puutarhakalusteet aamukahvin nauttimiseen ja fillari, jolla emäntä polkaisee ihanaan rantakahvilaansa töihin. Ja kyseisessä lafkassahan asiakkaat ovat aina iloisia, korvapuustit muhkeita ja henkilökunnalla hymy herkässä. Ja terävä veitsi keittiössä...

Jotenkin vain tuntuu kovin vaivalloiselta istuttaa murhia tähän kuvitukseen. Ei, kyllä tämän talon asukkaat pidetään hengissä: kahvilantäti Erica, pursiseurasetä Gunvald sekä perheen kaksoset Annika ja Tommy. Valitsen mieluummin jonkin rumemman talon kamaluuksien näyttämöksi. Sovitaan, että se kahvilan veitsi on sittenkin tylsä.

Suosituksia Gotlannin parhaista paikoista otetaan ilolla vastaan!

Tuulia

2011-12-28T21:26:00.000+02:00

Luonto näyttää voimaansa. Muistuttaa, miten pieni ja haavoittuvainen ihminen on suurten tuulten pyörteissä.

Puf ja paf, mänty nurin ja tuosta toinen. Kuusenhan se piti kaatua ja männyn pysyä pystyssä sitkeillä juurillaan. Kovassa puhurissa ei merkillä väliä.

Rauhan tyyssija muuttuu tunneissa sotatantereeksi. Huojumista ja havinaa, kohta jo viuhtomista ja vinkunaa, lopulta riuhdontaa ja ryskettä. Osa taipuu, osa katkeaa. Voisiko ihmiselämää kuvailla hieman samoin? Elämän myrskyissä toinen kestää, toinen ei.

Heikon kaatuessa vahva ottaa vastaan, niin metsässä kuin elämässä. Vahvat oksat ja tutut olkapäät, tyynellä ja myrskyllä.

"Anna minulle ystäviä, joita tarvitsen tai jotka tarvitsevat minua."

Tuntematon

Joulu ämpärissä

2011-12-27T22:17:00.001+02:00

Joulu alkaa olla pulkassa tai tänä vuonna paremminkin ämpärissä. Vettä sataa vaakasuorassa ja puusto harvenee naapurustossa. Omilla tiluksilla tuhoja nolla, ainoastaan kesähuoneen pohjan peittävä pressu, joka ei muuten ole mikään kevytpeite vaan tuhottoman painava kumipläjäys, rullaatirullailee nyt toisella puolella kalliota.

Ihana joulu, ei edes pienen pientä ahdistusta, pelkästään hyvää fiilistä! AntiChristmas-naisestakin voi siis kuoriutua juhlapyhien leppoisa suklaanmussuttaja.

Aatosta Tapsaan on heiluttu parta naamassa kyselemässä, kuka on ollut kilttinä; on pinkaistu pikalenkki aamutuimaan, on naurettu ja nautittu juhla-ateriasta isolla kokoonpanolla, on napsuteltu palapeliä kynttilänvalossa sähköjen puutteessa ja tietenkin on myös köllitty peiton alla dekkari kainalossa.

Pyhien jännityksestä vastaa tänä vuonna ruotsalainen Mari Jungstedt ja suklaatarjonnasta Marabou. Jungstedtin ensimmäinen osa on luettu ja fiilikset - tjaa, no - ihan ok, mutten sentään innostu, ainakaan vielä, ihan hillittömiin abloodeerauksiin. Toivon seuraavalta osalta hieman nopeampaa alkua ja älykkäämpää loppua. Toivottavasti saan molemmat. Suklaille napsautan täyden kympin!

Mari Jungstedt, Otava

Kesän kylmyydessä
Meren hiljaisuudessa
Saaren varjoissa
Muurien kätköissä
Aamun hämärissä
Kevään kalpeudessa

Joulun pesuohje

2011-12-23T09:00:00.000+02:00

Pistetään joulupyykki pyörimään ja noudatetaan alla näkyvää pesuohjetta!

Hyvää joulua!

Kitinää vimppuihin

2011-12-20T19:44:00.000+02:00

Tämä viimeisen yön ihme on kerrankin ajoissa ja kämppä juhlakunnossa jo monta päivää ennen h-hetkeä. On pistetty vipinää kinttuihin ja siivousvälineet suhisemaan.

Selitys ajoissa olemiseen löytyy tietenkin viime tipan suoriutumisesta edelliseen dedlainiin. Arvovaltaisia vieraita maanantai-illalle, niin mopin ripustus naulaan suoritetaan klo: 23.00 sunnuntaina.

Systeemi toimi niin hienosti, että taidan ottaa ihan tavaksi. Siis kutsua vieraat ensin etubileisiin ja viikon päästä sitten kakkoskemuihin. Turbostressikin ehtii viikon aikana haihtua taivaan tuuliin, eikä pääkekkereitä tarvitse viettää tajunnan rajamailla.

Kun kaikki on valmista, saa istahtaa pöydän ääreen hetkeksi siemailemaan Marlin -Maiskis!- mustikkaglögiä, lepuuttaa samalla silmiä uudella violetilla pellavapöytäliinalla ja nautiskelun ohessa vielä lueskella Oliviasta ohjeita täydellisten suklaatryffeleiden valmistukseen (niitä ei kylläkään tässä taloudessa itse valmisteta, mutta voihan sitä tekotapaa kuitenkin tutkia ihan vain yleissivistyksen nimissä).

Ja onhan sitä siivouksen lisäksi myös koristeltu. Kukkaloistoa odotellaan avautuvaksi Karhulan lasipurkkeihin upotettuihin amaryllyksiin. Tulisikohan valkoista vai punaista, ei ole satavarmaa tietoa, mitä väriä on ostettu...

Hetken vielä leijun mustikan tuoksuissa ja sitten tartun ruokalistan suunnitteluun. Kyse on joulupäivän ateriasta, joka toteutetaan pääosin epäperinteitä kunnioittaen. Tuttuja makuja, uusia makuja ja varsinkin joulupöytään hieman epätavallisia makuja. Herkullista kuitenkin, takuulla!

Sinkit Singerille

2011-12-18T10:38:00.000+02:00

Joulu kovin ripeästi tulla jollottaa, joten pienimuotoiset kodin koristelutoimenpiteet ovat paikallaan.

Singer-palli keittiön nurkassa näyttää usein tältä. Ei kovin juhlalliselta tai siistiltä. Toimeen!

Perjantaina varastan "hyasintit sinkkiämpärissä" -idean Stockan kukkaosastolta. Siis huom! - vain idean, muuten en harrasta varastelua.

Hyasintit ostan Prismasta yhdeksälläkymmenellä sentillä kappale, ämpärin nappaan omalta terassilta ja sammalta kupsutan pienen palan takapihan kalliolta. Sitten vain ämpäriin asettelu ja kukka-asetelma Singerin jouluilmeeksi on valmis.

Nyt vielä nuput auetkaa ja tuoksuttakaa koti joululla!

Sävelten siivin

2011-12-17T09:48:00.000+02:00

Lahjapaketeista löytyy tänä vuonna kulttuuria, iloa, naurua, yhdessäoloa, elämyksiä. Ja muistoja, joihin palataan aina uudestaan.

Tonttu Toljander on pyörinyt viime aikoina nurkissa korvat höröllään ja pistänyt muistikirjaansa merkinnän, miten jännä Risto Räppääjä oli, puhumattakaan Kolmen iloisen rosvon kikkailuista. Helsingin kaupunginteatteri toimii, niin lapsissa kuin aikuisissakin!

Sukulaispörriäisiä ilostutetaan tällä kertaa Laura Ruohosen Yökyöpeleillä:

"Illalla kullalla hilloo on pullalla,

illalla kullalla hilloo on pullalla."

Äitiliinin pakettiin kääräistään pieni pala sinivalkoista ääntä eli Katri Helena-musikaali:

"Anna mulle tähtitaivas,
anna valo pimeään.
Anna mulle aamurusko,
anna usko elämään."

Sävelten siivin kohti lauantaita ja pukin pussia.

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

2011-12-10T16:35:00.000+02:00

Kaunis ja samalla sykkyräisen surullinen tarina kahden naisen, nuoren ja vanhan, ystävyydestä. Hetkistä, elämästä ja ihmisistä, jotka jäivät tai vain käväisivät.

Joihinkin kysymyksiin halasin vastauksia viimeisen sivun jälkeenkin, mutta taisi olla niin, ettei vastauksia ollut kirjan naisillakaan, joten ei niitä näin ollen annettu lukijallekaan.

Metsämansikoita ei pakasteesta löydy, puutteen korvaa vadelmasato. Villin luonnon maku molemmissa.

"Rakkaus valtaa ihmisen äkkiarvaamatta, ja kun on saanut rakkauden, sitä ei voi koskaan viedä pois. Se meidän täytyy muistaa. Se ei voi milloinkaan hävitä. Rakkautta ei voi mitata. Sitä ei voi laskea vuosissa, minuuteissa eikä sekunneissa, ei kiloissa eikä grammoissa. Sitä ei voi millään tavoin määrittää. Sitä ei voi myöskään verrata mihinkään, yhtä rakkautta ei voi verrata toiseen. Se vain on. Todellisen rakkauden pienikin hipaisu voi kannatella koko ihmiselämän. Se meidän on muistettava aina."

Linda Olsson
Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
2005, Gummerus

Pala palalta

2011-12-08T16:00:00.004+02:00

Sisälläni asuu intohimoinen palapelisti. Siis ihmistyyppi, joka henkäisee ihastuksesta, missä tahansa, nähdessään keskeneräisen palapelin.

Tunti, toinen ja kolmaskin hurahtaa keveästi kuva-arvoitusta ratkaistessa. Usein käy samoin kuin hyvän kirjan kanssa: "Vielä yksi ja sitten nukkumaan, tai ehkä vielä yksi lisää ja sitten..." Ja oikeasti luovutetaan noin sadannen palan jälkeen.

Ja jos on sattunut vielä lykästämään niin paljon, että on saanut itselleen kokousseuraa, niin keskustelu pysyttelee pääsääntöisesti tasolla: "Ootko nähny semmosta, jossa ihan pikkusen vihreää aitaa ja yksi punainen piste tiilikattoa..."

Ainoastaan ammattilaiset pystyvät tämän tasoiseen, koko illan kestävään tynkäkeskusteluun, amatööreillä pinna pettää parissa tunnissa.

Ihan mitä tahansa kuvanketaletta en sentään kokoa. Sininen meri, jossa keikkuu pienen pieni optimistijolla alanurkassa - ei kiitos! Rikas värimaailma sen olla pitää ja kuva, jossa sattuu ja tapahtuu.

Tämän joulun iloinen yllätys ovat Pelikon Mauri Kunnaksen palapelit Tassulan kaupungista, Seitsemästä koiraveljeksestä ja Joulusta. Pieni varaslähtö tuli otettua, sillä Tassula on jo valmis...

Vaikka peliaddiktiksi juuri tunnustauduinkin, oma-aloitteisesti harrastan palojen yhteen liittämistä ainoastaan jouluisin. Muina vuodenaikoina lähinnä vain, jos joku muu tarjoaa houkutuksen. Ai niin, poikkeuksena ovat tietenkin lasten palapelit, joita napsuttelen sukulaispörriäisten kanssa vuodenajat läpeensä. On se kumma, kun aina ovat suu mutrulla, että taasko se täti teki homman valmiiksi, kun he vasta miettivät seuraavaa siirtoa...

P.S.

Vanhin sukulaispörriäinen kertoi eräänä päivänä ylpeydestä pulleana, että hänen pikkuveljensä on muuten päiväkodin PARAS pienten ryhmän palapelin kokoaja! Ja miksi niin - no, koska hän on harjoitellut ylisitkeästi Barbababalla!

Oppi on näemmä mennyt perille!

Oi maamme...

2011-12-06T18:11:00.003+02:00

"Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,

soi, sana kultainen.

Ei laaksoa, ei kukkulaa,

ei vettä, rantaa rakkaampaa,

kuin kotimaa tää pohjoinen,

maa kallis isien."

"Sun kukoistukses kuorestaan

se kerran puhkeaa,

viel lempemme saa hehkullaan

sun toivos, riemus nousemaan,

ja kerran laulus synnyinmaa

korkeemman kaiun saa."

Paavo Cajander

Päätin juuri viimeisen lauseen Sofi Oksasen Stalinin lehmät -romaanista. Kirja kuvasi raadollisesti kahden kansallisuuden välissä elävän tytön tuntoja. Se sai myös ajattelemaan baltian kansojen kohtaloa rautaesiripun tuolla puolen, samoin kuin sitä, miten lähellä oli, että Suomikin olisi jäänyt osaksi tuota suurta ja mahtavaa Neuvostoliittoa. Suomi sai itsenäisyytensä 1917, baltian maat vasta 74 vuotta myöhemmin.

Pohdin myös sitä, merkitseekö vapaus hänelle, jolla se on aina ollut, samaa kuin hänelle, joka on sen kärsimyksen kautta maalleen taistellut. Merkitys ei voi olla sama. Ja jos vielä voisin kysyä sodassa taistelleilta papoiltani, mitä vapaus heille merkitsee, he luultavasti käyttäisivät hyvin erilaisia adjektiiveja kuin minä itse.

Itse synnyin vapauteen, joka on itsestäänselvä ja täysin rikkomaton. Vapauteen, joka antaa oikeuden valita tai olla valitsematta. Vapauteen, johon kuuluvat myös velvollisuudet itseään ja lähimmäisiään kohtaan. Vapauteen, josta olen enemmän kuin kiitollinen heille, jotka sen aikoinaan Suomelle taistelivat.

On aika juhlan, ensilumen kruunaamana. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tilannekatsaus

2011-12-05T08:34:00.000+02:00

Olisiko aika välillä kurkistaa, miten matka sisukkaaksi ja sitkeäksi superkultsiksi jaksaa? Ovatko Kukka Laakson opit vielä tuoreessa muistissa?

Väliarvosanaksi paukautan itselleni tyydyttävän. On mennyt erittäin hyvin, hyvin, huonosti ja hyvin huonosti päivästä riippuen. Välillä ei ole riittänyt sekään, että vain pysyy päätöksessään, eikä mieti huvittamista. Hetkittäin olen saanut itseni kiinni miettimästä ja silloin sohva soittaa kutsuaan.

Jumpattu ja kahvakuulailtu on kiitettävästi. Joogattu taas ihan liian vähän, sentään kerta viikossa, mutta sekin hulluna suorittamisena, sillä kun paikat ovat ihan niitissä, ei mitään flowta pysty edes mielikuvituksessaan saavuttamaan. Tiibetiläinen aamujumppakin on mennyt menojaan, eikä aamuisin ole pitkään aikaan taivuttu muualle kuin autoon istumaan. Aika jäykkää menoa, voisi todeta.

Vanhan inhokkikaverini, juoksun, kaivoin nahtaliinista. Alku aina hankalaa ja siksipä tukea pitää hakea Porin liikuntatoimen sivujen juoksukoulusta. Peltojen keskellä auringonpaisteessa jalka nousee kevyesti ja mieli tuulettuu. Illalla, ilman paistetta märässä viimassa, tarvitaan huomattavasti enemmän sitä tahtoa ja halua. Loiskis vaan ja tossua toisen eteen!

Tähtitaivaan alla

2011-12-01T20:56:00.001+02:00

Annan teille kaksi vinkkiä: Mcleodin tyttäret ja kylpyamme.

Soivatko kellot?

Kuva: Mcleod's daughter

Jos kumahteli, niin loistavaa! Jos ei, ei haittaa. Aukaisen lyhyesti.

Mcleodin tyttäret oli uusintauusintauusintaputkeen syöksynyt hevosenhoitosarja telkussa. Kertoi sellaisista maatilojen peruspirkoista ja -pekoista, jotka sitten hevostenhoidon tuoksinnassa rakastuivat, jos rakastuivat ja tietenkin aina häneen, joka ei heitä rakastanut. Alkukausia jaksoi vielä tapittaakin, mutta lopussa meno oli jo niin hullua ja pelottavaa, että oli pakko luovuttaa.

No, kuitenkin tähän postaukseen liittyvä pointti oli siis sarjassa silloin tällöin esiintyvä kylpyamme, joka nökötti tuulimyllyn vieressä nummella. Amme tähtitaivaan alla, jossa kylpemässä pirkko ja pekka kynttilöiden loisteessa. Ihanaa!

Kuva: balgonygardenstories.blogspot.com

Sarja meni menojaan, mutta kuva ammeesta jäi verkkokalvoille häilymään. Jospa jonain päivänä puutarhassani köllöttäisi oma tassuamme.

Unelmilla on tapana toteutua. Viime lauantaina huomasin sitten olevani tassuammeen onnellinen omistaja!

Testiajo suoritettu autotallin puolella, hyvin toimii. Nyt pitäisi vain päättää, minkä väriseksi vannan maalaisi. Olisiko vaaleanpunainen, turkoosi vai vedensininen?

Niin ja kylpyseuraakin tarvittaisiin. Taidan julkaista deitti-ilmoituksen tyyliin:

"Amme on, tähtitaivas on, seura puuttuu. Yhden kuplan miehet älkööt vaivautuko."

Vimpanpäälle vuntsittua

2011-11-27T19:33:00.003+02:00

Jos jotain on joskus tullut kunnolla vuntsittua ja viilattua, niin tätä kohta esiteltävää kynttiläsysteemiä! Moniin hieman isompiin päätöksiin riittää helposti se kaksi minuuttia, mutta sohvapöytäasetelmaa onkin sitten varaa fiilistellä helposti kolmekin viikkoa. Hmm...

Tarveaineet:

mutsin varastoista neljä lasista kynttilänjalkaa
kirppishankintana vitosen tinatarjotin
jäkälää takapihalta
juuria sivupihan halkokasan vasemman oksarytölän takanurkasta
sotkuvyyhdin syövereistä kerittyä pellavalankaa
pisarakynttilöitä, joissa lisävarusteena pohjanapukka (Sokos pelasti, kukaan muu ei enää tunnu myyvän näitä.)

Sitten vain juurten kieputtelua lasijalkojen ympärille ja kiinnitys pellavalangalla. Tönköimmät juurekset taltutin lyhyemmiksi ja tökkäsin jäkälän jatkoksi. Kynttilät vielä koloihinsa ja valmista tuli.

Ei niin kovin vaikeaa, ei niin yhtään kallista, eikä niin yhtään hullummannäköistä!

Täällä me nyt vietämme iltaa yhdessä, käpy ja minä, nauttien pisaroiden välkehtivästä tulesta. Dalai Laman ajatukset vastaavat kirjallisesta tarjonnasta tänä iltana.

Niin pitkällä en sentään vielä ole, että lukisin kävylle kirjan viisauksia ääneen. Kyllä se niin on, että jokainen saa lukea kirjansa ihan itse...

Mistä on hyvät tyypit tehty?

2011-11-26T08:40:00.000+02:00

Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista; niistä on pienet tytöt tehty. Etanoista, sammakoista, koiranhännän tupsukoista; niistä on pienet pojat tehty. Entäpä kaikki hyvät tyypit, mistä heidät on tehty?

Vaikka mistä! Seija Taivaisen kirjassa "Mistä on hyvät tyypit tehty?" tarkastellaan ihmispersoonaa enneagrammiluokituksen läpi. Profiileja löytyy yhdeksän erilaista:

Ykkönen: Tarkkanen (perfektionisti, uudistaja, omantunnontarkka)
Kakkonen: Apunen (auttaja, antaja, uhrautuja)
Kolmonen: Puuhanen (menestyjä, suorittaja, uranrakentaja)
Nelonen: Syvänen (romantikko, kaipaaja, individualisti)
Viitonen: Tutkivainen (tarkkailija, pohdiskelija, omavarainen)
Kuutonen: Turvanen (turvaaja, kyseenalaistaja, lojaali)
Seiska: Intonen (seikkailija, nautiskelija, optimisti)
Kahdeksikko: Voimanen (vaikuttaja, johtaja, suojelija)
Yhdeksikkö: Tyynelä (rauhanrakentaja, viipyilijä, mukautuja)

Enneagrammi on vanha persoonallisuuden tyypitysmenetelmä, jonka avulla voi lisätä itsetuntemustaan ja oppia ymmärtämään paremmin myös ihmisiä ympärillään. Miksi se kollega aina tekee noin, vaikka niin kovasti yritän saada hänet tekemään näin...

Namasteen sivuilla voi käydä naputtelemassa enneagrammitestin ja päätyä lukemaan persoonakuvausta, joka suurimmalta osin kuvaa juuri sitä, mitä olet. Ja jos haluaa vielä jatkaa matkaa, niin kannattaa tarttua Seija Taivaisen opukseen ja etsiä kirjan kerrostalosta se oma asunto.

Minun kotini löytyy osoitteesta Onnelantie 9, as.7:

Seiska rakastaa hauskanpitoa, hänen mielikuvituksensa toimii, hän on charmantti, utelias, optimistinen, tarmokas, huumorintajuinen, iloinen ja innostunut. Hän voi olla myös impulsiivinen, keskittymiskyvytön ja levoton sekä tuhota terveytensä halutessaan osallistua kaikkeen mahdolliseen kivaan. Häneltä saattaa puuttua kurinalaisuutta.

Seiskan kasvutehtävänä on keskittyminen ja syvempi paneutuminen asioihin ja ihmisiin. Pysähtymällä kuuntelemaan saakin enemmän. Selkeämpi priorisointi ja keskittyminen vain muutamiin vaihtoehtoihin merkitsee rikkaampaa ja antoisampaa elämää ja seiskan oman luovan panoksen laadun kasvua.

Mistä on hyvät tyypit tehty?

Seija Taivainen

Päivä 2011

Käpy ja Käpynä

2011-11-25T18:24:00.000+02:00

Käpy

On ostettu Berliinistä, Smegistin lähikaupasta. Ohjeissa lukee, että kun hetken vartoo, käpy avaa siipensä. No joo, kolme viikkoa on jo kulunut eikä avautumisesta näy pienintä vihjettäkään.

Käpynä

Olen minä. Käpynä pimeään, märkään ja ennen kaikkea uradilemmaani. Kirjaimellisesti käpynä poistuin eilen officelta ja lähdin kipittämään kohti Töölön määränpäätä. Se Ylva Yltiöpositiivisuus sisälläni muistutti, että kyllä se siitä, hang on babe - kipitä kipitä!

Käpynä

Ja minähän kipitin, kunnes sukelsin porttikongista sisälle ja suhautin hissillä kahdeksanteen kerrokseen Elämäntaidon valmennusakatemian infotilaisuuteen. Esimieheni "heränneisyydestä" innostuneena päätin tulla paikan päälle katsomaan, josko minäkin!

Käpy

Rutisee kotona hiljaisuudessa ja selvästi jo miettii, josko aukeaisi edes miniministi.

Käpynä

Olen selvinnyt alun vaaleanpunaisuuden ja ylisanojen aiheuttamasta lievästä shokista. Istun tuolilla ja kuuntelen, hymähtelen ja rentoudun: tätä minäkin haluan, elämäntaidon valmentajaksi, ja satavarmasti!

Käpy

Antaa periksi, rutisee ja rentoutuen avaa lopulta siipensä.

Käpynä

Uran suunnanmuutosta malttaa taas hieman paremmin odotella, sillä opiskelupaikka on nyt varattu ja elokuussa 2012 se sitten alkaa, matka onnellisuuden lähteille!

Kotona

Leijumme katonrajassa molemmat, sekä käpy että minä, siivet selällään!

Elämäntaidon valmennusakatemia

Life Skills Coaching Academy

Työ tekijäänsä opettaa

2011-11-20T12:54:00.000+02:00

Talvi koputtelee ovella, josta seuraa vääjäämättömästi sähkölaskun numerorivin suureneminen. Tämän tiedostaen mietiskelin viime viikon oikein todenteolla taloudellisinta lämmityskombinaatiota välineillä: lattialämmitys, seinäpatterit, takat ja lämpöpumput.

Lattiat ja patterit hehkuvat iloisesti suoralla sähköllä ja sehän se vasta hubaa onkin säästöpossun näkökulmasta -> eliminoidaan nämä siis mahdollisimman pienelle kulutukselle. Takkojen lämmitysteho on suoraan verrannollinen emännän ahkeruuteen tunkea pökköä pesään. Ja kun jaksaa hinata klapia varastosta, niin silloin lämpöpumpuistakin irtoaa se paras teho.

Ja ahkeruus muuten kasvaa kummasti talvikuukausina joka kerta, kun sähkölasku klotsahtaa postilaatikkoon.

Sitten siihen työstä oppimiseen. Varasto pullistelee noin puoliksi kämpän kasauksen jäljiltä jäänyttä jätepuuta ja puoliksi ehtaa koivuklapia. Tähän asti olen kiskonut kasasta aina, mitä käteen on sattunut ja ehkä kovimmilla pakkasilla keskittynyt koivuun.

Koko lämmityskauden aina huokailen sitä, että jätepuuta polttaessa saa koko ajan kipittää alakertaan lisäämään klapia. Ja välillä se sitten unohtuu kokonaan ja hiillos ehtii jo uupua ennen, kuin ehdin korjaamaan tilanteen. Yläkerta hoituu mallikkaasti, sillä pääosin elämä eletäänkin tässä kerroksessa, eikä puiden jatkuva pesään paiskominen pääse mitenkään erityisesti rasittamaan elämää.

Tänään sitten vihdoin koin ahaa-elämyksen! Miksi ihmeessä en siis polttaisi alakerrassa vain koivua, jolloin kipittämiskerrat vähentyvät ainakin puolella ja yläkerrassa voi sitten ladata kakkosnelosta pesään vartin välein!

Niin siis, miksipäs en...

Spooky Berlin

2011-11-16T19:56:00.002+02:00

Matkalla lentokentälle ohitamme yhden spookimman osan Berliiniä, Speerparkin hylätyn huvipuiston. Hui! Jännää ja samalla hillittömän kiehtovaa! Portit ovat kiinni, eikä sisälle ole kellään enää asiaa, ainakaan luvallisesti.

Kuva: fuckyeahghosttownstumblr.com

Puisto avattiin alunperin 1969 itä-saksalaisten iloksi nimellä Kulturpark Plänterwald. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin paikan nimi muutettiin Speerparkiksi, minkä myötä tuli aika remontoida puisto täyttämään läntisen maailman huvittelukriteerit.

Kuva: berlin.unlike.net

Maailmapyörän, vuoristoradan ja monen muun härpäkkeen imussa menestys oli taattu 1,5 miljoonan vierailijan vuosisaldolla aina 2000-luvun alkuun asti. Sitten vuonna 2001 yhtiö julkisti olevansa pahasti velkaantunut ja konkurssissa. Puisto suljettiin lopullisesti. Velkaa yritykselle jäi 11 miljoonaa euroa.

Kuva: fordoing.co.uk

Mies tämän kaiken hubailun takana on Norbert Witte. Konkurssin jälkeen herra pakkasi perheensä ja kamansa ja muutti Peruun. Mukaan otettiin myös muutamia huvipuiston vehkeitä.

Kuva: http://www.heatheronhertravels.com/

Limassa perhe kokeili huvipuistobisnestä uudelleen, mutta lopputulos oli yhtä surullinen kuin Saksassakin. Piti miettiä uusia rikastumiskeinoja.

Kuva: http://www.urban-travel.com/

Norbert teki seuraavan siirtonsa ja palasi huvipuistokoneidensa kera Saksaan 2004. Saksan tullissa hänet pidätettiin 180 kg:n kokaiinierän salakuljettamisesta Lentävän maton rungossa. Siitä lähtien Mr. Witte onkin viihtynyt lukemassa tiilenpäitä.

Puiston historia on kutkuttava, joten heti kotiin päästyäni googletin paikan ja rupesin suunnittelemaan salaista piipahdusta puiston aitojen sisäpuolelle. Kävijöiden kokemukset kertovat hylättyjen laitteiden näyttävän siltä, kuin aika olisi vain pysähtynyt ja sormien napsautuksella kaikki voisi taas alkaa alusta naurulla ja ilon kiljahduksilla höystettynä. Eikä pelottavinta todellakaan ole mahdollisuus vartijan haaviin jäämisestä, vaan puistossa vallitseva kuolemanhiljaisuus, jota ei riko edes linnunlaulu.

Uskaltaisikohan sitä...

Paljuja Berliinistä

2011-11-15T17:01:00.002+02:00

Vielä kerran Muuripuistoon.

No, nyt sitä sitten päästiin oikein aarretelttaan! Muutamia huonekaluja, hillittömästi astoita samoin kuin valaisimia. Kolmen miehen pyörittämä systeemi. Hintoja ei näkynyt tuotteissa, joten kysyttäessä seurasi hetken mietintä ja hinnoittelupäätös. Ei puhuttu suurista euromääristä täälläkään.

Jos alkuosa kirppisseikkailusta pysyi hyvinkin hallussa ostohalujen suhteen, niin tähän se nyt sitten tyssäsi, kun tulin kurkistaneeksi erään pöydän alle.

Viisin kappalein valkoisia emaliapaljuja sinisellä reinaviivalla. Hinta viisi euroa. Ei vain ollut muuta vaihtoehtoa kuin luovuttaa ja kaapata laatikko kainaloon. Mökkiprojektihan se tässä siinsi mielenperukoilla.

Smegisti nosteli kulmiaan ja Suuronnettomuuspelastaja yltyi miettimään ostosteni bakteerikantaa. He jatkoivat kirppiksen fiilistelyä vielä tovin ja minä, onnesta mykkyräisenä, istahdin Mauerparkin koriskentän laidalle laatikko sylissäni odottelemaan kotiinlähtöä.

Jotain hyötyä siitäkin, että Smegistin kontti kolahtaa vuodenvaihteessa koti-Suomeen. Sinne ne nyt jäivät, emalipaljuni, verkkokellariin odottelemaan. Eikä sentään yksin tarvitse olla, seurana wc-harja oikealla.

Mauerpark, Teil zwei

2011-11-13T17:30:00.001+02:00

Noin kymmenen vuotta sitten kulutin itse koulunpenkkiä itäisen Saksan puolella. Tuolloin en vielä ymmärtänyt kovinkaan paljon romujen päälle, mutta ulkokirppisten tunnelmasta diggasin mitä suurimmassa määrin. Silloin, kuten nytkin, sunnuntai oli päivä, jolloin joen varteen kyhättiin myyntipöydät ja pistettiin kaupan kaikki, mikä nurkissa sattui pyörimään, pääasiassa DDR:n aikaisia tavaroita. Länsi kiehtoi, eikä mennyttä haluttu enää muistaa.

Noina sunnuntai-aamuina meitsi veti Asicsit jalkaansa ja pinkaisi aamulenkille. Palkinto tunnin pinkomisesta siinsi joen rannan myyntipöydissä, markkinafiiliksessä ja kauniissa tavaroissa. Kirppiksen lisäksi upeinta näissä sunnuntai-aamuissa oli se, että ainoastaan silloin miljoonakaupunki nukkui, joten kaikkialla oli hipihiljaista ja autiota. Ja sitähän se Suomi-neito aika ajoin kaukana kotoa tarvitseekin: rauhaa ja hiljaisuutta.

Ja nyt siis Maeurpark hieman tarkempaan syyniin. Nykyäänhän on jo niin, että ymmärrän muunkin kuin kirppisfiiliksen päälle. Romuja romuja...

Ämpäreitä joka makuun ja tuo sininen kastelukannu alakulmassa, jos jokin, karjui minua ostamaan itsensä. Taistelin ja voitin, en edes kysynyt hintaa. Tuskin olisi ollut paljoa ja silloin olisi tätä naista taas viety.

Junalyhtyjen hintakaan ei päätä huimannut, ainakaan Suomessa tapaamiini verrattuna.

Valaisintarjonnalla olisi voinut sisustaa montakin loftia. Kulumaa, kolhuja, industryä, haljennutta maalia ja halvalla.

Erzgebirge-puuäijiä suorassa ryhdissä. Iloa on muuten näistä miehistä riittänyt Suomeen asti, sillä tämän hetken suurin naurunaihe Kauneusclubissamme taitaa olla Rauchermanini, siis puusta veistetty metsästäjämies, jonka sisälle laitetaan suitsuke, josta seuraa piipunsavun tupruttelua tyypin suusta. Minä raukka menin väittämään sedän olevan joulukoriste ja siitähän sitä sitten riemua riitti. Ei kuulemma sovi metsästäjä günther-viiksineen yhtään tyyliini. Niin, että trauma on nyt sitten muodostunut näiden Erzgebirgejen suhteen...

Emalinen eväskori ja Nukkumatti. Näitä Schlafmaneja löytyy kaupoista jos jonkinkokoista ja näköistä, joten jos jonkun DDR-ikonin tuotteistaminen on onnistunut, niin tämän!

Aurinkoista markkinafiilistä kerrakseen!

Flohmarkt am Mauerpark

2011-11-12T09:56:00.001+02:00

Sunnuntai jatkoi kulkuaan ja me sen vanavedessä kirppiskierrostamme. Seuraava Smegistin valitsema kohde oli Mauerparkin ihmis- ja tavaravilinä.

Jos on aikaa vain yhteen, niin ehdottomasti se on tämä! Paikka muistuttaa Valtterin kirpparia Helsingissä, mutta toimii kokonaan ulkotiloissa. Myyjinä on pääosin yksityisiä berliiniläisiä ja hintataso sen myötä ilahduttavan edullinen. Ammattilaisiakin löytyy, mikä ei haittaa ollenkaan, sillä hintataso ei heidänkään pöydissä päätä huimaa.

Vilinää riitti ja riitti vielä lisää. Alussa oli vielä mahdollisuus hengittää, mutta mitä syvemmälle puistoon sukellettiin, sen enemmän alkoi populaa puskea iholle. Ja Smegistin mukaan jokaisena sunnuntaina osallistuminen on aina yhtä innokasta.

Jo hieman nostalgisia limulaatikoita!

Mielikuvaan Saksasta liittyy aina raivoisa kierrättäminen. Jostain kumman syystä täällä silti käytetään edelleen suurimmaksi osaksi lasisia limupulloja. Olisikohan niin, että maa tiedostaa ftalaattiuhan ja pitäytyy kokonaan irti muovista tai sitten he vasta suunnittelevat siirtymää.
'

Yhdessä kojussa seisoi mies myymässä itse valmistamaansa kurpitsamehua sekä vihanneksia. Fiilis kuin satukirjasta!

Auringonpaiste sai juurestarjonnan värimaailman loistamaan. Myyjäheppu muistutti kummasti telkun tanskalaista maajussia: itse tuotettua lähiruokaa täydellä sydämellä. Olisikohan maajussilla ollut tarvetta apulaiselle??!! Tässä kun sitä uutta suuntaa uralleni suunnittelen...

Alkumatka kirppiksen imussa sujui huomattavan vähillä hankinnoilla: muutama Smurffi minisukulaisille, pari judovyötä itselle ja pieni nahkalaukku. Siis jo toinen nahkalaukku! Miten sitä jääkin aina välillä siihen yhteen ja samaan moodiin, jolloin esim. upeita nahkiksia löytyy saman päivän aikana kaksin kappalein. Ja silloin taas, kun jotain oikein etsii, ei sitä löydy vaikka kääntäisi joka kiven ja kannon.

Tikapuumoodini ei kylläkään rajoitu yhteen päivään, vaan jatkuu vuodesta toiseen. Yhdet makaavat taas terassilla, pelastettuina pahoista oloista...

Mauerparkin kirppis

Berlin Mitte

sunnuntaisin

Am Flohmarkt im Tiergarten

2011-11-08T10:03:00.000+02:00

Kirppisten suhteen Berliini on kuin monet muutkin isot kaupungit, sunnuntai on oikea päivä shoppingturneelle. Aloitimme Tiergartenista, josta löytyvät ne kaupungin ehkä kuuluisimmat kirppis- ja antiikkimarkkinat. Kuuluisuus näyttää nostaneen myös hintatasoa, mikä ei siltikään ollut mitenkään törkeä, muttei mikään superhalpakaan.

Ikuisella paradoksilla mentiin täälläkin: Jos New Yorkin keikalla olisi ollut rahaa, ei ollut konttia kotiinkuljetukselle. Berliinistä olisi kontti tulossa Suomeen vuodenvaihteessa, mutta nyt on sitten tietenkin tiukkaa rahoitusmarkkinassa.

Tarpeitahan ei oikeasti pahemmin ole, joten kai se on ihan hyväkin, että realiteetit estävät hinaamasta koko Eurooppaa kotiin.

Ihania tuoleja oli tarjolla. Varsinkin tuo ensimmäinen sinertävä iski sydämeen!

Tuuletin tulisi aina tarpeeseen!

Smegisti on jo alistunut ystävänsä hapatuksiin, eikä jaksa enää korvaansa lotkauttaa, kun jokin tietty "romulöytö" saa sydämeni sykkimään ja toimintatasoni nousemaan huippuunsa. Suuronnettomuuspelastajalla on koulutus kriisitilanteiden hallintaan, mutta "romukriiseissä" hän on selvästi vielä hieman kokematon. Siperia opettaa ja kokemusta kertyy tämän matkaseurueen kanssa pyöriessä.

Tiergartenista saatetaan puhua vielä kirppiksenä, mutta tosiasiassa paikka on ammattimyyjien valloittama, eikä yksityisiä oman kaman kauppaajia näy juuri yhtään. Yhden pöydän myyjä on erikoistunut ovenkahvoihin, seuraava Smurffeihin ja kolmas laatikonnuppeihin.

Vainuni on pettämätön tikkaiden suhteen, joten täälläkin taas yhdet. Tarjottimella näkyvät pallot saivat askelrytmin kiihtymään. Mitä ilmeisemmin kyseessä olivat petanque-pallerot. Ihanat ja sopisivat rapsakasti yhteen ruskean, nahkaisen kuntopalloni kanssa. En ostanut.

Silinterihattuja laatikoineen. Vasemmalla näkyvä ruskea boxi oli muotoiltu täysinistuvaksi, joten ei pääse lätsä hölskymään kuljetuksessa.

Samalta kauppiaalta löytyi myös tämä musta pöytävalaisin. Hintaa oli 190e, eikä siis mahtunut budjettiin. Ihana se kyllä oli!

Kuumavesipulloa en tarvitse, joten tyydyin näppäsemään vain kuvan.

Ehkäpä naulakko. Näiden suhteen on ennenkin harmittanut, kun ovat jääneet ostamatta. No, ei lähtenyt kiemura mukaan tälläkään kertaa.

Jotain sentään pääsi matkalaukkuun kotiinviemisiksikin. Nahkainen käsiveska hintaan 22e. Täsmäostos, sanoisin.

Yhden puiston tarjonta kahlattu läpi ja nyt olisi sitten aika hankkia ruumiille ravintoa ennen seuraavaa koitosta.
To be continue...

Blicke aus Berlin

2011-11-06T18:46:00.002+02:00

Se oli sitten niin kuin sillä tavalla, että syysloma suuntautui tänä vuonna Berliinin boheemiin ytimeen, Mitteen. Ykkösluokan matka, johon sisältyi nouto lentokentältä ja kehonlepuutuspaikka Smegistin sohvalla. Annan viisi tähteä B&B-toiminnalle, skumpallinen aamupala!

Smegistin B&B suorastaan pursuili skandinaavista kuplintaa. Vakuudeksi siitä, että säpinää riittäisi, samassa dormitoriossa tuhisivat molemmat Terästikat, yksi Suuronnettomuuspelastaja sekä allekirjoittanut sohvannurkalla koisaaja. Tällä porukalla kun lähtee reissuun, on parasta varautua pahimpaan, siis myös siihen suuronnettomuuteen...

Aurinkoa ja lempeää syyssäätä ilman aikatauluja. Chillailtiin kaupungilla, kaupoissa, kirppiksillä; murua rinnan alle pisteltiin saksalaiseen (wiener schnitzel), japanilaiseen (sushi) ja espanjalaiseen (tapakset) tyyliin. Ja kaiken tämän lomassa pohdittiin maailmaa isoilla ajatuksilla.

Terästikat viilailivat bisnesideaansa lopulliseen iskuvalmiuteen ja me muut komppasimme parhaamme mukaan. Jossain vaiheessa huomasin tilanteen riistäytyvän täysin käsistä, kun Tikat innostuivat ihan tosissaan leikkimään "wanna be"-lifecoaheja pikkutuntien päätteeksi. Harmi vain, että "asiakas" nukahti ennen kuin coacheilta into loppui. Aamulla vinkkasin Tikkatiimille, että heidän tapauksessaan on kyllä totuudenmukaisempaa puhua ennemminkin uhreista kuin asiakkaista. Että pienesti on vielä tarvetta koulutukselle...

Eikä tässä vielä kaikki! Loma sisälsi myös äärettömän mielenkiintoisen excursion saksalaisen tekniikan maailmaan. Smegisti kysyi, kiinnostaako kellarikeikka. No hei haloo, tottakai keltsukeikka kiinnostaa koska vain! Parkkihallissa sitten päästiin päällistelemään, miten parilla napin painalluksella pystyy "tilaamaan" oman autonsa päällekkäisestä autokerrostalosta. Kolinaa ja pauketta, autot siirtyvät, nousevat ja laskevat, verkko-ovi aukeaa ja siinä se sitten möllöttää oma auto valmiina ulosajoon. Cool!

Akut on taas ladattu, joten marraskuun pimeys ei hetkeen tunnu missään!

Circus Helsinki

2011-11-05T12:38:00.001+02:00

Juuri sopivasti palailin Berliinin kuulaasta syksystä kotimaahan nauttimaan pikkujouluhumusta. Ja ihan pelleilyksihän se taas tänäkin vuonna meni!

"Tervetuloa nauttimaan Circuksesta!", julisti tämän vuotinen kutsukortti. Ei pienintäkään vinkkiä tipahtanut etukäteen illan kulusta, vaikka kuinka yritin harrastaa urkintatoimintaa. Kutsukortin vinkeillä oli siis mentävä: hiukset laineille Marlene Dietrichin tyyliin, silinteri kutreille, silmät savuisiksi ja kohti Helsingin Vallilassa sijaitsevia Valtterin makasiineja.

Häikäisevää! Suorastaan veret seisauttavan upeaa! Karu makasiini, jossa on aikoinaan rakenneltu junavaunuja, oli muuttunut lumoavaksi industry-tyyliseksi sirkusteltaksi.

Pieniä ja isoja akrobaatteja, pellejä, primadonnia, voimamiehiä niin lavalla kuin juhlakansan seassakin temppuilemassa uskomattomalla taidolla. Sirkusmusiikin ja näiden upeiden esitysten myötä vaihdoimme yhden arkisen marraskuun yön fantasiamaailman lumoon. Kiitos Circus Helsinki, you made my day (night)!

Ja jos aamulla avasi silmänsä edelleen illan humusta häkeltyneenä, niin olipa vielä yksi asia lisää iloittavaksi: ei tuntunut vasaranpauketta päänupin sisällä, ei. Se on katsokaas niin, että kun amatööri lähtee radalle, tarvitaan luonnonrohtoja avuksi. Ja tällä kertaa tarkoitan A.Vogelin Molkosan Vitality herajuomajauhetta. Juodaan veden kera sekä ennen bileitä, että bileiden jälkeen ennen peiton alle kömpimistä. Niin ja vettä pitää muistaa kipata kurkusta alas 1-2 l, jotta vältytään amatöörijälkiseuraamuksilta.

Molkosanista on moneen muuhunkin käyttöön, mutta palataan niihin myöhemmin. Väsymyksen poistoon se ei valitettavasti toimi, joten taidanpa vielä sulkea silmäni hetkeksi ja nähdä lisää ihania sirkusunia.

P.S.

Berliinin humuun palaillaan vielä myöhemmin.

Kuvat: Circus Helsinki

Tyhjä taulu

2011-10-28T16:58:00.000+03:00

"Olet tyhjä taulu vasta

Aivan lapsi vielä

Kaikki vielä tulossa mikä jättää jälkensä

Aivan joka pävä kaikki mitä näet

Pienet kuopat tiellä ja jyrkät ylämäet

Leiki lapsi vielä kun vain leikkiä saat

Ehdit kyllä vielä tietää kaikki maailman maat"

"Jokaisesta elämästä voi tulla runo

Voi tulla runo, romaani tai laulu

Mutta nuku nyt kun olet vielä tyhjä taulu

Mutta nuku nyt kun olet vielä tyhjä taulu"

"Kun niityn takiaiset villapaitaan tarttuu

Kaikki kokemukset sun sielussasi karttuu

Elämäsi öinä, tulevina päivinä

Sun polkusi näyttää kuinka sinusta tulee sinä

Olet aivan lapsi vielä

Tyhjä taulu vasta

Voin vain koittaa estää sua hukkaan joutumasta"

Suurlähettiläät

Madridin kirppikseltä löydetyt kehykset saivat sisäänsä vaaleanpunaisen pellavan ja kuvitukseksi orkidean. Teos päätyi ilostuttamaan vierashuoneen raitaseinää. Tälläkin kertaa sudin varressa huseerasi luottotaiteilijani, äitini.

Mustikkaa ja mansikkaa

2011-10-26T21:19:00.001+03:00

Pitkän työpäivän jälkeen ovella odotteli iloinen yllätys: paketti. Painava, ruskealla kuorutettu ja tiukasti köytetty boxi. Kovin ankea ulkoa, mutta...

...sisältä löytyikin kaksi iloista väripulleroa! On yksi mustikka ja yksi mansikka.

Spartan kahvakuulathan ne! Toiselle kiloja on kerääntynyt kaksitoista ja toiselle vaivaiset kahdeksan. Näillä pärjätään helposti hetki torstaisoturien treeneissä.

Spartan pallukat täyttävät kilpakriteerit, joten olipa paino mikä tahansa, koko on kuulalla aina sama. Amatöörikuulat saavat tästä lähin kökkiä kaapissa varavälineinä ja näille ammattilaisille annetaan kunniapaikka kirjoituspöydän reunalla.

Juuri äsken kokeilin ja hyvin lennähtävät! Pakko tunnustaa, että mansikka se täällä heiluu ja mustikka odottelee vielä vuoroaan ja tiukempaa voimantuottoa.

Kuulat:

Spartan Gear Shop

Tähdet tähdet...

2011-10-25T21:32:00.001+03:00

Talvivaloja tarvitaan taas, niin aamuun kuin iltaankin. Näin marraskuun kynnyksellä pitää varmistaa, että Herra Pimeys pysyy loitolla, eikä pääse iskemään iholle liian hanakasti.

Ymmärrys valovaraston päivitystarpeeseen iski myöhään illalla. Ei auttanut muu kuin sinnitellä seuraavaan päivään, jotta pääsin ryntäämään Clasun valohyllyjen ääreen. Kaikki tarvittava löytyi ja vieläpä huokealla hinnalla.

Ostospäivä jatkui illalla Kauniiden naisten clubitapaamisella, mikä varmisti, että tähdet päätyivät suorilta ikkunaan. Kolme Kaunista keikkui tikkailla nuppineulojen ja johtojen kanssa minun huudellessa korkeusohjeita keittiön puolelta. Valoloisto ikkunassa ja uuniomenaherkku pöydässä, täydellistä!

Valot:

Claes Ohlson

Pakan pauloissa

2011-10-24T13:15:00.002+03:00

Kesällä ajetaan lujaa pyörällä, makoillaan laiturilla ja luetaan dekkaripokkareita yksi päivässä. Pidetään aivot narikassa, eikä turhia pohdiskella. Pöytälaatikko on hipihiljaa, kukaan ei kutsu.

Mutta annas olla, kun syksyn pimenevät illat koittavat, alkaa laatikon uumenista kuulua korttien kuiskintaa. Olisiko taas aika kurkata, miltä sielun suurimmat unelmat tänään näyttävät.

Seuraa pieni katsanto siihen, miten ihmeessä eksyinkään seikkailemaan tarottien maailmoihin.

Kotkan meripäivät muutama vuosi sitten. Metrilakukauppiasta ja hilavitkutintarjoajaa jos jonkinmoista. Joukon jatkona myös kaksi naista tarot -korttien kanssa. Ohitimme heidät ja naureskellen jatkoimme matkaa Smegistin kanssa, kunnes sisäinen ääneni ehdotti, jospa kuitenkin kokeilisin... Vitkasteluni päätti Smegistin tuuppausele: antaa palaa nyt vain. Siihen sitten istahdin jollekin retkijakkaralle ja sille tielle taisin jäädä.

Tarotit eivät oikeastaan ennusta tulevaa, vaan nostavat pinnalle kaikki sielumme kauneimmat ja salaisimmat toiveet. Kysyttäessä kortit eivät siis vastaa, vaan tyrkkäävät meidät oikeaan suuntaan ja haastavat toteuttamaan unelmamme. Parhaassa tapauksessa niiden kautta löytää rohkeuden avata unelmiemme siivet, jotka lennättävät meidät elämämme candylandiin, jossa kaikki, mitä toivomme, toteutuu.

Istun siis retkipallilla ja samassa tarot -nainen kaivaa pakastaan urasuunnan, jota en koskaan edes ole ajatellut tai siis näin ainakin kuvittelen. Urakuvausta seuraa persoonallisuusluonnehdinta, joka napsahtaa täysin nappiin niin työ- kuin siviiliminänkin kohdalla.

Koko loppusession ajan roikun hämmentyneenä urasuuntaehdotusessa ja niinpä nainen palaakin aiheeseen kysäisten kuin sivumennen, mikä on nykyinen ammattini ja mitä olen opiskellut. Vastaukseni jälkeen on hänen vuoronsa näyttää hoomoilaselta. Nainen tuijottaa vuorotellen korttejaan ja minua. Ei voi olla totta, ei millään millään millään, hän toteaa. Tuntuu, kuin olisin horjuttanut hänen koko korttienlukuidentiteettinsä.

Lopulta päästän hänet, ainakin osittain, pälkähästä kertomalla, etten todellakaan edusta ammattikuntani stereotypiää, vaan huitelen jossain poikkitieteellisyyden alavilla mailla. Ja samaan hengenvetoon huomaan myös toteavani, että itseasiassa nykyinen työnikin sisältää kyseisen urasuunnan, mitä hän hetki sitten minulle ehdotti. Kuulostaa muuten hyvinkin hassulta tunnustaa tässä, ettei toisinaan "muista"/"ymmärrä", mitä tekee työkseen...

Kello napsahtaa pykälään ja on aika antaa tilaa seuraavalle meripäiväkävijälle Tarot -pöydän ääressä. Poistun hämmästyneenä paikalta kädessäni naisen käyntikortti ja kehoitus soittaa, jos haluaisin saada laajemman korttikatsannon.

Noin vuosi myöhemmin muistan käyntikortin. Soitan, en saa vastausta. Soitan useasti, en saa edelleenkään vastakaikua. Laitan tekstiviestin, ei vastausta. Luovutan.

Tarina jatkuu monen kuukauden jälkeen. Lopulta puhelimeni piippaa ja näytölle pompsahtaa viesti, jossa pahoitellaan hidasta yhteydenottoa ja kahta puhelinnumeroa jne. Tarot -nainen ilmoittaa tekevänsä minulle mielellään laajemman katsonnan koska vain. Sovimme tapaavamme ennen joulua ja nyt innolla odotan, mitä unelmia kortit tällä kertaa paljastavat!

Kaikesta huuhaainnostumisesta huolimatta ammattini vaatii, ainakin hetkittäin, VAKAVAA otetta elämään, joten en sentään pohjaa, ainakaan ihan kaikkia, päätöksiäni siihen, mitä kortit kertovat... heh.

Tästä Kotka -keikasta kaikki alkoi ja tällä hetkellä ollaan siinä pisteessä, että toisinaan ystäväni pyytävät minua kaivamaan pakan esille ja sitten katsotaan yhdessä, miltä unelmamaailmassa tänään näyttää. Hetkittäin liippaa niin läheltä totuutta, että selkäpiitä oikein karmii.

Hullua humalaa vai ruusunterälehtiä?

2011-10-18T19:16:00.000+03:00

Alkaa mitta täyttyä tästä odottelusta. Aiemmin postailin harrastavani passiivista vartoomista vähän niin kuin joka alueella elämässä. Rajansa se on passissa olollakin. Mietiskelyt sikseen ja uutta elinkeinoa hakemaan.

"Kyllä kiitoksen" sijasta puhelimestani kuului kuitenkin kohtelias "kiitos, ei kiitos". Pettynyt ja helpottunut samaan aikaan. Taisi firma olla itsessään kiinnostavampi kuin työtehtävä. Onneksi oli ammattilaisia valitsemassa, ettei meikeläisen tarvitse juuri nyt istua koneessa kohti Kauko-Idän viimeisiä perukoita ja miettiä, mitä ihmettä minä täällä teen. Ei, ei, ei.

Taas istun työhuoneessani odottelemassa. Hetkittäin fiilis on kuin ylläolevassa venevajassa: pimeällä vintillä, verkot ikkunassa.

Jos ei olisi äärettömän epäkohteliasta kollegoita kohtaan virittää "private"-kylttiä ovenpieleen, sen varmasti tekisin. Tarvitsen nyt aikaa miettiä, mitä seuraavaksi. Siirto, mihin suuntaan ja kuinka isolla loikalla?

Mistä löytyvät ne oman elämäni maahumalat, jotka vinkeällä voimalla ja isolla innolla valtaavat uusia alueita?

Life coachin vinkistä pieni pistäytyminen elämänmeren aalloissa:

Mitäpä, jos kollaisin läpi kaikki Euroopan kirppikset -> kirjoittaisin kirjan (Flea market planet) tai käsivaralla kuvaisin outoja koirapatsaita ja pulleita pöytälamppuja tyyliin Madventures (Fleaventures)?
Tai muuttaisin kesäkotiin pysyvästi ja kirjoittaisin hyytävän dekkarin pimeän metsän huhuillessa ikkunoiden takana?
Entäpä, jos vuokraisin pienen, ränsistyneen talon Toscanasta ja puhuisin vain -ah, niin kaunista- italiaa aamusta iltaan?
Vai pakkaisinko kenties rinkkaani untuvamakuupussini ja muuttaisin Lofooteille kaloja narraamaan?
Tietenkään vaihtoehtoa Idän pikajunastakaan ei voi jättää pois, vai?

Edellä olevista vaihtoehdoista saa helposti aikaan upean humalapuutarhan, mutta jospa sittenkin haluan ruusutarhan, joka löytyy läheltä kotia, läheltä ihmistä ja elättääkin vielä? Haasteen, joka ei valmistu koskaan, mutta kasvaa ja kukoistaa kauniimmin päivä päivältä.

Polku hahmottuu jo mielessä, mutta vielä tarvitaan hieman astinlankkujen vahvistusta ja rohkeutta, jotta uskallan lähteä seuraamaan ruusunterälehtien viitoittamaa tietä. Hetki odottelua, mutta kevein mielin, sillä nythän on jo jotain, mitä odottaa!

Team Terästikka saapuu huomenna kyläilemään, joten taidan testata ideaani heillä. Terässiskot tuntien tiedossa on luultavasti huimaa kannustusta ja valtaisa lisäidearyöppy entisten kaveriksi. Huimaa jo valmiiksi!

EDIT

En siis ole menossa naimisiin, vaan etsimässä unelmatyöpaikkaa. Oikaisen varmuuden vuoksi, sillä oikolukiessa alkoi omissakin silmissä näyttää siltä, että suunnitelmissa on tulevaisuus ruusunpunaisena kotirouvana...

Pistäytyminen pulpetin takana

2011-10-16T20:31:00.000+03:00

Kattia kanssa ja kaikkea muuta kuin piti. Sattuma saa aikaan hauskoja hetkiä.

Perjantai 14.10.2011

Suunniteltu:

joogaa, saunaa ja leppoisaa sohvalötköilyä.

Toteutettu:

extempore visiitti entisen koulun vuosijuhliin. Paljonko opinahjo täytti, on vieläkin tarkistamatta. Yksi väitti sataaneljääkymmentä, toinen viittäkymmentä ja kolmas taisi heittää veikkauslipukkeeseensa parisataa vuotta??!! Me poistuimme ympyröistä 14 vuotta sitten ja tämä sentään on fakta.

Heipattiin opettajat ja todistettiin taas kerran, että huuhaista ja husvoteistakin voi kasvaa kunnon kansalaisia.

Hän, joka ilmoittautui englannin suullisen ilmaisun kurssille ja välittömästi tämän jälkeen pyysi vapautusta esiintymisistä vedoten juuri ilmaantuneeseen paniikkihäiriöön, puhuu nyt kotikielenään englantia. Eikä muuten saanut vapautusta esiintymisestä, eikä sen paremmin kyllä kurssiarvosanaakaan.
Hän, joka ei pitänyt itseään kielimiehenä ja lopetti saksan opiskelun ensimmäiseen kurssiin, päätyi työelämässä ilmaisemaan itseään latinaksi.
Ja hän, joka istui matikantunnit takarivissä vaatemallistoja suunnitellen, pisti värikynät naulaan ja hommasi itsensä vuosiksi hakkaamaan laskukonetta luentosalien uumeniin.

Niin hubaa oli muistella hetki menneisyyttä, että ilmoittauduin mukaan jopa koulun alumnitoimintaankin (tai totuuden nimissä, rehtori käytti kyllä puheessaan termiä senioritoiminta...)

Sienimetsällä

2011-10-15T21:24:00.001+03:00

Äs niin kuin sienimetsällä. Suppilovahveroita etsittiin ja etsittiin, viimein myös löydettiin. Onneksi oli kaksi suppisasiantuntijaa mukana, niin uskaltauduin minäkin keräyshommiin.

Josko jostain saisi ostaa sellaisen muovisen näköissienikokoelman, jonka voisi aina ottaa metsään mukaan ja vertailla paikan päällä. Haastehan on aina sen ensimmäisen sienen varmistamisessa ja loput voikin sitten verrata jo löydettyihin.

Suhteeni sieniin on muuten todella kummallinen: pidän niistä, mutta suhtaudun kuitenkin pelonsekaisella kunnioituksella. Mielessäni pyörivät aina erään biologin kanssa käymäni keskustelut siitä, miten Tsernobylin laskeumat edelleen vaikuttavat Suomen maaperässä ja kuinka juuri sienet ovat niitä, jotka imevät itseensä kaiken mahdollisen epätoivotun aineksen. Kohtuudella voin syödä. Ei liikaa kuitenkaan, ettei tule paha olo henkisesti tai fyysisesti.

Eilisellä sieniretkellä opin, että sienien sokerit eivät pilkkoidu kaikkien ihmisten ruoansulatuksessa ja tästä seuraa yliherkkyys niihin. Siitä siis johtuu kuvotus, joka iskee kimppuuni kahden sienivoileivän jälkeen. Kun pysyttelee yhdessä, jäädään vielä nautinnon puolelle.

Korin sisältö kuivumassa Hesarin työpaikkojen päällä. Tästähän voisi jalostaa vaikka opetustaulun...

Kipukepukka

2011-10-14T17:15:00.001+03:00

Kipukepukan nappasin mukaani kauppareissulla. Nyt vain tarttis sitten oppia sillä itseään piinaamaan.

Ohjelätyskässä luki ainoastaan lontooksi, että rentouttaa tietokoneen käyttäjää, toimii loistavasti niskan, selän ja olkapäiden hieronnassa; portaaton säätö, käy kaikenkokoisille luojan luomille. Valmistusmateriaaliksi mainittiin bambu.

Nyt olen sitten tökkinyt ja kaivellyt olan yli kaikkia kipeitä kohtia. Vaikutuksista ei ole hajuakaan. Muistan nähneeni jossain kansalaisopiston esitteessä joskus maininnan kipukoukkukurssista, jospa siis sellaiselle hinauttaisin itseni. Tai ehkä helpointa on konsultoida Turun sivukonttoristilta parhaimmat vinkit. Siinä on tietysti aina se riski, että ammattilainen kertoo ystävällisesti minun ostaneen täyttä huuhaata.

Kiitos

2011-10-12T09:57:00.001+03:00

Mitalit, bränikät, hopealusikat, kukkapuskat, kunniakirjat ja palkankorotukset lämmittävät aina, mutta kaikkein parhaimman fiiliksen saavat aikaan kuitenkin kauniit sanat.

Kultsin Kämpässä iloitaan ja riemuitaan ablodeista, jotka tulivat Willa Tammistolta "A Blog with substance" -tunnustuksen muodossa. Kiitos, loistava fiilis!

Tunnustuksen mukana seurasi myös velvollisuuksia... ARRG! Pitäisi nyt sitten valita vain kahdeksan loistavaa blogia niistä sadasta, joita seuraan päivittäin, ja jakaa tunnustus eteenpäin. Emmää vaan pysty/halua valita! Jätän siis tälläkin kertaa ablodit vapaasti poimittavaksi teille kaikille näppiksen paukuttajille, jotka ilostutatte päiviäni.

Sen toisen puolikkaan velvollisuuksista pystynen täyttämään.

Kahdeksan asiaa itsestäni:

Eilen ihastutin työkavereitani aamukahvipöydässä esittämällä potpurin Matin ja Tepon tuotannosta: "Mä joka päivä töitä teen ja joka ainoa aamu seitsemäksi meen..."
Joka toinen päivä päätän hankkia oman koiran. Välipäivinä ymmärrän realiteetit ja tyydyn lainakoiraan, pieneen karvaiseen mieheen.
Pyörin pienissä piireissä. Ystäväni ovat ja pysyvät. Viimeiseen mieheen omieni puolesta.
Ihailen rohkeutta.
Päätän asiat nopeasti. Vastauksia on vain kaksi: kyllä tai ei.
Pureskelen edelleen kynsiäni. Rakennekynnet ovat ainoa pelastus tähän vitsaukseen, josta en näytä koskaan pääsevän eroon.
Herkkuherkkuherkkuherkku. Jos laadukas ravinto ei olisi yksi hyvän elämän alkulähteistä, eläisin pelkillä herkuilla.
Elämäni päätehtävä on olla onnellinen ja tehdä muutkin onnellisiksi.

No, johan oli vaikeaa. Valmista kuitenkin tuli.

Kuva: Puutaloalueen kesäfiiliksiä Turuust

Latettaako?

2011-10-10T17:02:00.001+03:00

Piti tulla hieman pullistelemaan kehittyneillä vaahdotustaidoilla!

Maidonvaahdotuskirnu ei alkuinnostuksenkaan jälkeen ole jäänyt kaappiin makaamaan. Koeponnistuksia on suoritettu sitten kesäkuun niin eri maitolaaduilla kuin kiehuttamis- ja kirnuamistyyleilläkin.

Paras köyhän naisen latte (siis ilman kahvikonetta) syntyy:

kardemummakahvista
kulutusmaidosta, joka kiehautetaan niin pitkälle, että ylimeno kattilasta on vain sekunninsadasosasta kiinni
kirnutaan, kunnes mäntä alkaa tuntua raskaammalta ja vaahto on tilavuudeltaan noin kolminkertainen alkuperäiseen nesteeseen verrattuna
tarjoillaan korkeista laseista jätskilusikalla höystettynä

Tavalliseen kahviin en koskaan koukuttunut, mutta nyt on kyllä pakko myöntää, että latelle taisin menettää sydämeni. Tai onko itse kahvilla mitään taikaa edelleenkään, sillä maitovaahtohan se on, joka täyttää lattelasistani suurimman osan.

Vaahtoa tehdään aina yli tarpeen ja ylijäämä laitetaan sitten pieneen lasiin ja nautitaan sellaisenaan. Maidosta meitsi nimittäin tykkää yli kaiken, nääs...

Kustantajia kuulolla?

2011-10-09T21:20:00.000+03:00

Nyt aukeni loistitilaisuus kaikille kirjakustantajille, jotka ovat pitkään etsineet talliinsa naista, joka voisi kirjoittaa omaelämänkerrallisen eepoksen siitä, kuinka vältellä siivousta loputtomiin! Täällä olen näppis kuumana materiaalini kanssa! Yhteydenotot sähköpostitse, kiitos.

Viikonlopun, jonka pääfunktio oli siivota kämppä, saa siis hyvinkin kulumaan niin, että sunnuntai-iltana kaikki, mitä on tehty, on alakerran imurointi. Siis siivousosastolla tarkoitan, kaikenkenkarvaista sijaistoimintaa sen sijaan on harjoitettu yllinkyllin. Kuukausia ripustusta odotelleet taulut on naputeltu seinille, pyyhekasa on mankeloitu kaappiin, lähimetsän ruskapuut on ikuistettu kuviksi, lainakoira on lenkitetty, vispipuuro keitetty ja pyykit ripustettu.

Niin ja vielä viimeisimpänä pakotoimenpiteenä on käytetty tunti silinterihatun etsimiseen. Löytyihän se lopulta ja tarve on siis pikkujouluja varten. Ajattelin viihdyttää kanssahippaloitsijoitani esiintymällä femme fatale sirkustirehtöörinä, jolla...

...on mustien kuteiden ja hatun lisäksi myös mustat silmät tyyliin smoky eyes. Nuppikeppiäkin voisi harkita, niin voisi sillä sitten paukutella kaikki liian innokkaat ihailijat kauemmaksi (ironiaa...).

Tulipa sitten vielä meikkaustakin harjoiteltua pölypallokatastrofin keskellä. Vaaleaa helmiäistä, tummaakin tummempaa harmaata, glitteriä ja vielä lisää sitä harmaata. Isolla sudilla ja vielä paljon lisää, jotta vaikutelmasta tulee tarpeeksi dramaattinen, ei mitään liian kilttiä.

Aika hyvin, vai mitä? Siis vältelty siivousta.

Siivousta paossa

2011-10-08T17:35:00.000+03:00

Pinkaisin metsään heti aamusta syksyn väripalettia ihmettelemään. Ja riittihän siinä pällistelyn aihetta moneksi tunniksi.

Kotona odotti herra Hoover innokkaana aloittamaan pölynimu-urakan. Ei siis yllättäen ollut meikeläisellä pätkääkään kiirus kotiin. Puhdas koti on kyllä mun juttu, mutta siivous ei sitten vähääkään.

Tikka Masalankin bongasin sähköpylväässä naputtelemassa (mustavalkoinen möykky kuvassa). Tuijoteltiin hetki toisiamme. Minä jäin miettimään hakkauksen funktiota, aikooko tikka nakuttaa itselleen uuden kodin pylvääseen vai morsettaako se kenties frendeilleen, että täällä ollaan. Täytyypä googlettaa tikan elämänperuspilarit netistä ja etsiä vastaus kysymykseen. Sen, mitä tikka mietti, voi vain kuvitella.

Loppukaneetiksi kiipesin vielä kalliolle vaaran laelle ja kiskaisin itseni muutamaan venytykseen. Kuvittelin homman sujuvan kuin leikki vain eilisen jing-joogan jäljiltä, mutta toisin kävi. Olo oli kuin rautakangella ja jalatkin tuntuivat painavan miljoonan. Näky muistutti luultavasti enemmän jäykkää norsua umpisolmussa kuin vireää lenkkeilijää koivujen katveessa.

Lehtiä on vielä enemmän puussa kuin cornflakeseina maassa. Tuulessa kuitenkin tuoksuu jo lokakuu, joten uskoisin Nuuskamuikkusen heittävän pikkuhiljaa repun selkäänsä ja suuntaavan askeleensa kohti etelää.

Teetä...

2011-10-04T22:10:00.001+03:00

... ja sympatiaa. Niinpä niin, teetä on tarjolla, mutta sympatiaa on turha toivoa. Tänään on Maanantaisoturien Kukka Laakso äänessä, eikä ymmärrystä sohvalla makailuun näin ollen ole saatavilla!

Liekkien loistetta, vihreää teetä ja soturien taisteluoppeja.

Kukka päätti kirjoittaa kirjan siitä, kuinka nitistetään ihmisen sisäänrakennettu mukavuudenhalu ja rakennetaan tyrmäävän upea kroppa, jossa elämä maistuu hyvälle. Nainen itse elää kuten opettaa ja näyttää myös siltä. Hän kehoittaa unohtamaan fiilikset ja toteuttamaan suunnitelmat. Tänään tuntuu tuolta ja tunnin päästä täysin toiselta, näinhän se menee naisen elämä.

Kukka kirjoittaa:

"On tilanteita, joissa on turha kuunnella, miltä tuntuu. On vain kuljettava sen päätöksen perässä, jonka on tehnyt. Hammasta purren, jopa hapon maku suussa, jos pakko, mutta väkevästi eläen."

"Suosittelemme kylmää tekemistä. Ei tunteiden ailahteluja ja niiden jatkuvaa tunnustelua."

Omassa elämässäni vuosien ajan pelattiin palloa, nostettiin punttia, loikittiin heinikossa, tikattiin laskettelurinteen rappusia, syötiin raejuustoa porkkanaraasteella, bicattiin, stepattiin, pumpattiin, kauhottiin uima-altaassa ja sotkettiin vielä fillarilenkkikin kaatosateessa ennen bilehiletystä. Oli suunnitelma, tavoite ja tiukka kuri. Ei mietitty huvittiko vai ei.

Muunkinlaista elämää on kokeiltu, esim. töiden tekemistä. Siis ihan oikeiden TÖIDEN. Melkein kaksi vuotta asuin toimistolla paperipinojen alle nääntymässä. Vastavalmistuneena ja innokkaana superpupuna kuvittelin, että tälläistä se työelämä nyt sitten on. Ei ole, onneksi. Noina vuosina vähäinen jumppaaminen hoitui sekin duunin tarjoamilla tunneilla. Kotona kävin nukkumassa. Tämä tuli nähtyä ja todettua, ettei enää koskaan samaa.

Seuraavaksi siirryttiin leppoisampiin kuvioihin, muutama jumppa viikkoon, joogaa silloin tällöin, kahvakuulailua, lenkkeilyä ja lumikenkäilyä. Ilman suunnitelmaa ja tiukkoja päämääriä.

Nyt on taas koittanut uusi aika. Kukan opit käyttöön, suunnitelma paperille ja tavoitteellisesti kohti päämääriä. Rupean taas teräsmimmiksi! Tai siis sisukkaaksi ja sitkeäksi superkultsiksi!

Maanantaisoturit

Kukka Laakso & Varpu Tavi

Värkkäämistä laatikon ulkopuolella

2011-10-02T21:26:00.000+03:00

Täysin "out of the box"- jutskana sunnuntain päätteeksi couttasin pari boxia uuteen elämään.

Shamppanjaa ja suoristusrautaa suojelivat nämä rasiat aiemmin. Eivät enää, nyt on uusi elämä edessä.

Silkkiset kuoret molempiin.

Sisällön elämänohje á la Swarovski tehköön jatkossakin tehtävänsä. Be fabulous, joitpa sitten shampanjaa tai nautiskelit helmistä.

Sikarin kaapin jatkeena ne nyt napottavat ja nätiltä näyttävät!

Syy-seuraussuhde

2011-10-01T09:10:00.001+03:00

"Kaikki, mikä ei tapa, vahvistaa."

Toteamus saa karvani nousemaan pystyyn, suorastaan sojottamaan kohti taivasta.

Niinkö se elämässä muka on, että kärsimys jalostaa ihmistä loputtomiin ja maaliviivalla sitten jaetaan kirkkaita orjantappurakruunuja eniten kärsineille. Puistattavaa.

Sanonnan voisi myös ajatella vähättelevän vastaanottajan kärsimystä. Olipa se miten pahaa tahansa, niin ei sentään niin pahaa, etteikö se lopulta olisi kuitenkin vain hyväksi ruumille ja sielulle.

Ei ei ei. Vastoinkäymisiä tarvitaan ihmiseksi kasvamisessa, muttei sentään kärsimystä. Hyvällä saat hyvää, pahalla pahaa.

Näiden ajatusten kanssa tallailin polkujani ennen kuin suljin Martha Beckin Suunnista tähtien valossa -opuksen takakannen. Nainen esitti täysin uusia näkökulmia kärsimysfilosiaan.

Sitä saattaa jäädä kiinni ajatukseen, että kun vene kerran pääsi iskeytymään karikolle elämänmeren myrskyosuudella, niin nyt sitä on sitten soudeltava loppuelämä sillä vuotavalla paatilla. Beck kehoittaa jatkamaan ajatusta eteenpäin: Myrskyn laannuttua jostain elämääsi putkahti veneenveistäjä, joka suurella intohimolla ja ilolla korjasi veneesi takaisin ehjäksi ja vieläpä vahvisti pohjan niin kestäväksi, etteivät mitkään karikot sitä enää rikkoisi. Nyt voit taas soudella onnellisena ja pelastaa matkallasi muutaman muun haaksirikkoutuneen ja auttaa heidät takaisin rannalle.

Elämä on Beckin mukaan jatkuvaa syy-seuraussuhdetta. Jos vene ei olisi rikkoutunut, ei se olisi alkanut vuotamaan. Mutta toisaalta, jos se ei olisi alkanut vuotamaan, en olisi koskaan kohdannut veneenveistäjää, en saanut entistä vahvempaa venettä, enkä päässyt auttamaan muita pulassa olevia.

Tietenkin olisin auttanut pulassa olevia kanssasoutelijoita ilman omaa haverianikin, mutta tarinan opetus onkin siinä, kuinka pitkälle epäonnistumisesta alkanutta syy-seurauspolkua ajatuksissaan jatkaa. Kevyen elämän alkuaine löytyy siitä, että kaikki tähän asti tapahtunut tarvittiin siihen, että sain tämän ihanan elämän, mitä nyt elän. Tasaisin väliajoin eksyn merikortilta, mutta jokainen harhapolku muistuttaa siitä, missä se oikea reitti menee ja mitkä merimerkit pitää kiertää oikealta ja mitkä vasemmalta ilman pelkoa uppoamisesta.

Beckin sanojen myötä ensimmäisen kappaleen aforismin pystyyn nostattamat karvat laskeutuvat ja tasoittuvat loivasti päätä myöden. Vuosia tuntemani kiukku kyseistä lausetta kohtaa taisi johtua liian lyhyestä ajatuspolusta. Olin jättänyt ajatukseni aiemmin aina siihen kohtaan, kun kärsimys on ohi, ja kuvitellut, että sen jälkeen ihmisen oletetaan vahvistuneen, jos ei sitten sattunut kuolemaan.

Nyt ymmärrän, että pitää lisätä vielä yksi kohta, se hyvä, mitä kitumisesta seurasi, ennen kuin aforismin sanoma muuttuu todeksi.

Martha kiteyttää pohjantähtensä löytäneen ihmisen onnellisuuden siihen, että elämämme ainoa päämärä on olla onnellinen ja sen myötä tehdä muutkin onnellisiksi, ja tämän taidon löytämiseen meistä jokainen on tarvinnut kaikki, mitä kunkin elämässä on tähän asti tapahtunut: kaikki onnistumiset ja kaikki pettymykset.

Entistä vahvemmaksi korjattu vene on nyt paksulla köydellä laiturissa kiinni odottamassa uusia myrskyjä elämänmerillä. Ennen uusia tyrskyjä nautin elämän seesteisyydestä pienessä punaisessa mökissä puutarhani laidalla.

Martha Beck

Suunnista tähtien valossa

Kuvat: Pellingin saariston kyläraitilta

*************************************

EDIT

Edellisessä postauksessa aloittamani Vähemmän on enemmän elämässä- opus ei osoittautunut elämäni tärkeimmäksi kirjaksi. Jos ulkoasu ei vakuuttanut, niin aika hötöksi jäi sisällyskin.

Kirja opastaa lisäämään työelämän flowta esim. sillä, että vastaa fakseihin heti niiden saapuessa - ja olenkohan saanut koko urani aikana yhtään faksia tai ehkä siihen ensimmäisen duunin pölyttyneeseen vehkeeseen joskus joku jotain taisi faksata...- ja toiseksi sillä, että pitää aina työpöydänlaatikossa muutaman onnittelukortin postimerkillä varustettuna - faksauksen lisäksi vuoden 2011 toimistoelämän suurin haaste onkin tosiaan noiden onnittelukorttien lähettäminen...

Lopetin sivulle 20. Kiitos, oli kiva tavata. En vain löytänyt omaa elämääni tästä opuksesta.

Elämäni tärkein kirja

2011-09-27T18:01:00.000+03:00

Kädessäni on kirja, jota on paljon kehuttu ja ylistetty. Ulkoasusta tulee mieleen lähinnä zulu-zimbabwe sanakirja, jonka kuvituksena seikkailee tekosiivillä lentelevä heppu. Ei niin kovin uskottavaa elämänhallintaoppaalta, sanoisin...

Ensimmäinen sivu kuitenkin vakuuttaa. Helppouden käsite.

Toisella sivulla kirjailija vannoo, että kirja, jota pidän käsissäni, tulee olemaan elämäni tärkein kirja. Joopa joo, ajattelen, näin on moni ennenkin kuvitellut. Seuraava lause toteaakin: "Tiedämme, että samaa väittävät monet muutkin kirjoistaan."

Aika paljon luvattu, sillä elämästäni löytyy jo monta muutakin tärkeää kirjaa, ja nyt tämä yksi sitten tulee ja väittää voittavansa ne kaikki. Saas kattoo ny.

Tilanne on tällä hetkellä se, että olen sivulla 13, joka on edelleen ensimmäisen luvun ensimmäinen sivu. Kuvituksena sivun alalaidassa seisoo nallekarhu mindmappinsa edessä tussi kädessä. Karttaan on hahmoteltu elämäni karhuna. Minä päätän kokeilla näkökulmaa elämästä tasapainoisena ihmisenä, kun karhuilu ei ehkä kuitenkaan ole se minun juttuni.

Vähemmän on enemmän elämässä (Simplify your life)

Werner Tiki Küstenmacher

Lothar J. Seiwert

Raportti saa jatkumoa ja kertoo, muuttuiko elämäni yksin- vai kaksinkertaisemmaksi, paraniko elämänhallinta ja tehostuiko siivous.

Paikalla vai poissa?

2011-09-23T16:42:00.002+03:00

Täällä istun ja mietin, olinko paikalla vai poissa kuviksentunnilta, kun käytiin värioppia läpi...

No, tiedän kyllä istuneeni tiiviisti pulpetissani ja sehän se dilemman ydin nyt sitten onkin. Voiko toimia vastoin kaikkea, mitä on oppinut? Antaako pienen liekin sisällään roihahtaa vai tumpatako se heti alkuunsa?

Kuva: Glorian Koti 6/2011

Selailin kesäkuista Glorian Kotia ja jämähdin Kurjen perheen lastenhuoneeseen. Hieman niin kuin Huvikummussa konsanaan: värikästä ja vilkasta, sävyisää sekamelskaa. Täysin kaiken muoto- ja väriopin vastaista toimintaa ja ehkä juuri siksi niin totaalisen vangitsevaa.

Tiirailen eri suunnista ja mietin, pidänkö vai en. Pidän, en pidä, pidän, en pidä, pidän...

Värikonservatiivi sisälläni vastustaa, mutta mitä mitä?- kuka sisälläni abloodeeraa ja haluaa samanlaista, yhtä mahdotonta ananasakäämää?

Huiskis, lehti sivuun. Alta paljastuu sen sisälläni huutelevan tyypin kotiin hinaama rahi. Eikä muuten mikä tahansa peruspalli, vaan ihan on ristipistoin ruusukoristeltu.

Konsistäti sielussani kummastelee edelleen tuon hirvityksen olemassaoloa. Se toinen täti sisälläni, siis se, jolta värituubien korkit katosivat ja syntyi suuri sotku, hyppii riemusta ja suunnittelee rahin asuttamista sikarin sohvan edustalle. Konsis muistuttaa jälleen, että palli on kamala ja itse asiassa jonkin puhelinpöydän istuin, eikä mikään rahi!

Sävysirkus ja muotomyrsky jatkukoon. Lehden innoittamana sovittelen sikariin rahin lisäksi aitoa silkkimattoa kovasti kiemuraisena. Ahdistusta tuo kukkasohva ja kirjava matto yhdessä. Tästä en taida selvitä, konsis puskee päälle värioppinsa kanssa. Haluan takaisin lattialle yksivärisen loimeni!

Annetaan sekamelskasutarin hetken vielä kiduttaa konsista. Isketään ruusurahi silkkimaton päälle ja katsellaan kolmenkoplaa, kunnes silmiä särkee ja sielu itkee verta.

Sen verran sutari saakoon köyttä, että ristipistopallero saa jäädä riitelemään sohvan kaverina, mutta matto lähtee takaisin äiteen ullakolle. Joko se on sohva tai matto laajalla väripaletilla, mutteivät molemmat!

Muoto

2011-09-20T18:21:00.001+03:00

Korkeavuorenkadun varrella Johanneksen kirkkoa vastapäätä seisoo mahtavana Helsingin Designmuseo. Ulkoasullaan se edustaa menneen ajan glamouria ja sisällöllään suunnittelua, jonka viimeistä käyttöpäivää ei koskaan määritellä. Muotoja ja kaaria, jotka eivät vanhene koskaan.

Kaakeliuunien katveesta pääsee yläkertaan upeita marmoriportaita pitkin ja samalla voi liu'uttaa kättään jykevillä valurautakaiteilla. Korkeat huoneet ja kaaret katossa antavat designille tilaa hengittää. Tunnelmasta toiseen pääsee lipumaan vaihtamalla huonetta korkeiden peilipariovien kautta.

Jos Alvar Aallolla sanotaan olleen viiva, niin Kaj Franckilla voidaan sanoa olleen muoto. Hän totesi aikoinaan, että esineen tulee muodoltaan olla niin toimiva, ettei käyttäjä edes ajattele jonkun suunnitelleen sen.

Näinhän se juuri meni, suurin osa hänen tuotannostaan vain lunasti hiljaisesti paikkansa astiakaapissa sen kummemmin suunnittelijan nimeä huutelematta. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin Franckista tuli NIMI, jonka jokainen suomalainen tunnistaa.

Tämä 1911 syntynyt huonekalusuunnittelija loi yksinkertaisuudesta ja helposta käytettävyydestä uuden uskonnon lasiteollisuuteen. "Esineet eivät ole syntyneet ihmisten palvottaviksi, vaan ihmisiä palvelemaan."

Hiljaisen muodon kauneus!

Kaj Franck- näyttely 25.9.2011 asti

Designmuseo

Korkeavuorenkatu 23

Helsinki

Auki ti 11-20, ke-su 11-18

Sielua ulkoiluttamassa

2011-09-18T21:21:00.000+03:00

Viikonlopun kanttarellikeikka suuntasi mökkiprojektin tiluksille. Kori täyttyi sienistä, vene pääsi talviteloille ja sielu hiljeni.

Hiljaisuus. Joku sanoo sitä ahdistavaksi, minä totean sen olevan- ah, niin rentouttavaa. Laskeva aurinko järven taustakuvana, tuulenvire ruskaantuvien puiden latvoissa ja tulenliekit nuotiossa. Mielen lepoa, aistien euforiaa.

Näppäsinpä lähtiessä myös yhden otoksen siitä hillittömän painavasta piirongista, joka ilmestyi mökin eteiseen kesän aikana. Tässä se nyt on ja edelleen mielestäni täydellinen keittiöön: sivutasoksi ja astiakaapiksi.

Ovi napsahti lukkoon ja autonnokka kääntyi kohti kotia. Sunnuntai-illasta on onneksi matkaa perjantai-iltaan vain viisi päivää. Kauniita unia, ulpukan kuvia...

Valmis

2011-09-16T19:29:00.002+03:00

Ihana, ihanaiseni vaaleanpunainen herkkufillarini on nyt valmis ja ajossa!

Mielellä on tapana muuttua matkalla, joten hieman erilainen siitä sittenkin tuli verrattuna alkuperäiseen visioon. Piti tulla villi ja vapaa kukkafillari, mutta tulikin tyylikäs ja taiteellinen pinkkipolkkis.

Piti siis niitä kukkia maalailemani runkoon, mutta kyllä näin on näppäimet, ettei tähän leivokseen tulla millään kukilla mitään kikkailemaan. Pinkki ja musta yhteen soppii, pannaan ne yhdessä pussauskoppiin.

Uudet hantaakit vanhojen ja likaisten tilalle, samoin uudet renkaat valkoisella sisäuralla kuivahtaneiden harmaiden tilalle. Rottinkikori kamojen kuskaukseen. Järeä lukko pinkkisomisteilla vielä ostoslistalla.

Vaihtui muuten soittokellokin, ei päässyt käyttöön keltainen kukkakilkutin, vaan sarveen ruuvattiin se toinen Amsterdamista raahattu "käsigranaatti". Kyllä muuten kuuluu, kun tällä näpäyttää menemään. Testasin jo ja sain erään miekkosen poikineen melkein ojaan pompahtamaan.

Ja miten kävikään sitten tämän keltsin Bellin kanssa? No, ei hyvin. Eihän se nyt enää sovi yhtään genreen, kun keltaisista kukista luovuttiin. Namu se on, mutta lähtee postipaketissa takaisin kauppaan ja tilalle etsin jotain yhtä ihanaa pinkki-musta-valkoinen-sektorilta.

Kenties tsekkaan Berliinin kypärätarjonnan syyslomalla, kun lennähdän Smegistiä moikkaamaan. "Ich möchte einen süssen pinken Helm kaufen, bitte schön."

Auf wiedersehen!

Hormien herättelyä

2011-09-13T19:26:00.000+03:00

Tuli rätisee takoissa ja syksy tekee tuloaan. Joku saattaisi kuvitella, että lauseen taakse kätkeytyy leppoisaa puuhastelua puiden parissa, mutta taitaa totuus olla taas kerran Kultsin Kämpässä jotain ihan muuta...

Viikko pari sitten fiilistelin, että olisiko jo aika sytyttää valkeat takkoihin syksyn viileyden pikku hiljaa hiipiessä nurkkiin. Mietiskelyn lomassa lueskelin blogeja ja Maitolaiturin Kyllikeille kylään eksyessäni löysin niin itseni Hannan kertomuksesta, kuinka hormit pistetään lämpimiksi kesän jälkeen!

Tuumasta toimeen ja paperia polttelemaan yläkerran takkaan. Äidin ohjeiden mukaan sekä tuhkaluukkuihin että pesään. Hyvin meni, hieman savua, muttei pahasti. Sinne se valkea jäi rätisemään, kun itse siirryin alakertaan jatkamaan harjoituksia.
'

Luukut auki ja trilleri alkakoon! Joku (siis minä) oli tunkenut kesän alussa terassilla pyörineet joulukatajan jämät takkaan. Se joku (siis minä) mietti hetken ja päätti kuitenkin sytyttää tyhjentämättä. VIRHE!

Viisi minuuttia ja koko talo oli täynnä savua. Jokaisen huoneen jokainen pilli huusi niin, että pää meinasi räjähtää. Paiskoin ovia auki yrittäen saada läpivetoa aikaan ja samalla etsin avainnippua lätkineen hälyjärjestelmän sammuttamiseen. No, eipä heti löytynyt ja kohta jo selitinkin puhelimessa, ettei täällä mikään pala paitsi emännältä kohta proppu.

Valkoinen takka on taas hieman mustana ja pieni savun katku tuoksuu edelleen. Uskaltaisikohan jo toivoa tämän olleen se viimeinen savustuskerta tässä tuvassa. Jos vaikka polttelisin sitä paperia ihan sovinnolla ensi syksynä.

En ollut ensimmäinen tai viimeinen, joka ilmoitteli vartijalafkaan, ettei mitään hätää, ei pala. Muillakin oli ollut hormin lämmitystä menossa. No, tulipahan ainakin testattua, että tässä talossa ei yksikään ihminen nuku, jos oikeasti onnettomuus sattuu. Huh huh!

Kutrit kuosissa

2011-09-11T16:06:00.000+03:00

On yksi ammatti, jossa pystyy kolmessa tunnissa muuttamaan sumuisen aamun aurinkoiseksi, taikomaan väsyneen mielen täyteen energiaa ja siinä samalla silittämään pörröisen karvalakin silkkiseksi kiharapilveksi.

No, sehän se juuri on, siis kampaaja, kutrinkääntäjä. Verraton voimavara, jonka voisi sanoa olevan painonsa arvosta kultaa. Tuttu ja taitava superosaaja.

Ei tarvitse tietää, mitä haluaa, hän tietää. Ei tarvitse kertoa, ettei halua villinvärisiä raitoja tai millin siiliä, hän tuntee tyylini. Oikeastaan tarvitsee vain istahtaa tuoliin unihiekat silmissä ja antaa ammattilaisen hoitaa hommansa.

Ihailen taitoa, jolla suti heiluu, sakset napsuvat ja harja pyörii. Yritän keräillä samalla vinkkejä omaan käyttöön ja ehkä jotain pientä aina opinkin, vaikkei lopputulos koskaan näytäkkään minun käsien jälkeen yhtä upealta kuin ammattilaisen puleerauksen jäljiltä.

Sen sentään olen oppinut, ettei tälläistä vallatonta ja villiä karvalakkia pidetä mitenkään järjestyksessä ilman kunnon vehkeitä. Ehdin tovin jos toisenkin tuskailemaan suoristusraudan käytön tuloksettomuudesta, kunnes sain ohjeen, että näin paksu karva ei taivu mihinkään ilman keraamista rautaa. Kyllä nyt taipuu ja taipuukin muuten ihan mihin suuntaan tahansa.

Miten ihana ajatus olisikaan tehdä kutrinkääntäjän kanssa jatkuva diili, joka kattaisi puleerauksen noin kolmen päivän välein. Eipä tarvitsisi itse kikkailla yhtään mitään ja aina olisi hiukset ammattilaisen jäljiltä. Omavaraisuusasteeni ei tätä ylellisyyttä vielä salli, mutta jospa jonain päivänä. Dreaming...

Niin ja hiuspohjan hieronnasta nyt puhumattakaan.

Suolaa ja pippuria

2011-09-09T16:39:00.005+03:00

On huomauteltu ja oikein useaan otteeseen. Siis siitä, että keittiöni maustemyllyt ovat korninkokoiset ja äärettömän epäkäytännölliset. Tyylikkäät kylläkin, mutta siinä kaikki. P.Pellingin husbandinkin hymähdellessä sisuunnuin ja päätin korjata tilanteen seuraavaan yhteisruokatapaamiseen mennessä.

Korjattu on. Peugeotin korkeakiiltoiset "P" ja "S" löytyvät nyt työpöydältä keittiön ikkunan edestä. Skruntsis vaan ja muonat on maustettu, eikä tarvitse enää naureskellen runnoa pikkuista myllyraukkaa henkihieveriin saadakseen edes hieman makua kokkauksiinsa.

Jos maustemyllyjä voi rakastaa, niin minä rakastan näitä. Rakastan niitä silläkin uhalla, että hankinta ei tehnyt yhtään hyvää sommardröm-säästökuurilleni. Seisoin myllyhyllyn edessä Sokoksella tovin jos toisenkin ja yritin tarttua edullisempiin rouskuihin, mutta eihän siitä taaskaan mihinkään päästy: ei se vaan kakkonen kelpaa, jos on jo nähnyt ykkösen. Lähdettiin sitten yhdessä kotiin vähän niin kuin salaisesti onnellisina.

Jos minulle on huomauteltu P.Pellingin toimesta (ja se sukulainenkin vielä!) myllytilanteesta, niin olenpa minäkin jaksanut naputtaa takaisinpäin suolan käytöstä. Muksuina meillä oli jopa erilliset popcornikupit hyvinkin erilaisten suolamieltymysten takia.

Jokin aika sitten käänsin kelkkani ja tunnustin Pellingille olleeni koko ajan osoittain väärässä suolan suhteen. Aiemmin vastustin henkeen ja vereen, nykyään puhun puolesta, siis oikean kristallisuolan puolesta. Perusruokasuolaa vastustan entistäkin tiukemmin.

Kristallissa (tunnetaan myös ruususuolana) kaikki alkuperäiset mineraalit ovat tallella, eikä sitä prosessoida teollisesti kuten ruokasuolaa. Ruokasuolan helmasynti löytyykin siitä, että prosessin jälkeen jäljelle jää ainoastaan natriumia ja kloridia muodossa, jossa niiden on mahdotonta imeytyä kehoon. Kaikki muut mineraalit ovat prosessoinnissa livahtaneet muille maille muiden hyödyksi.

En sentään tyytynyt vain myöntämään osittaista väärässäoloa P.Pellingille, vaan kiikutin hänellekin pussin Himalajan kristallisuolaa heti kääntymiseni jälkeen. Väri on suolalla kauniin vaaleanpunainen ja maku huomattavasti voimakkaampi kuin ruokasuolalla. Saa ostaa paloina, myllyrakeina tai pikkurakeina sellaisenaan käytettäväksi.

Nyt voin siis huokaista helpotuksesta ihan kahteenkin kertaan: keittiöni myllysketsi on korvattu vakavasti otettavilla vehkeillä ja P.Pellinki perheineen on pelastettu lähes varmalta suolakuolemalta.

Mummiksesta kukkakedoksi

2011-09-07T17:00:00.007+03:00

Edellisessä postauksessa esitellystä ostosvuoren sisällöstä mielenkiintoisin yksilö on tietenkin se viimeinen eli mummofillari irroitetulla etupyörällä.

Kerroin teille aiemmin suunnitelleeni fillarimalliston työn puolesta. Taisi käydä lopulta niin, että systeemi kosahti byrokratian rattaisiin, mikä tarkoittanee, että kokoelmaa tullaan tuskin koskaan näkemään liikenteessä ainakaan minun signeerauksellani varustettuna.

No, eipä mitään. Jos ei koneisto taivu, niin tehdään sitten itse, ei kai sen kummempaa! Tämä kuitenkin vain omaan käyttöön, ei massatuotantoon.

Inspiroidutaan tästä Bellin pyöräilykypärästä ja samalla meinataan jo tukehtua innostukseen. Valitaan mummikselle uusi väri => pinkki/ aniliininpunainen. Karautetaan koirankoppiautolla automaalaamoon ja annetaan toimeksianto. Maalari tiedustelee, kävisikö Hello Kitty -väri, kun sitä löytyisi valmiina. Käyhän se, kunhan ei niitä kissoja puske ruiskusta. Maalari lupaa olla kissoittamatta pyörää.

Purettuna ja hiottuna verstaan lattialla. Kohta vaihtuu väri ja alkaa uusi elämä. Jabadabaduu!

Lisävarustellaan fillari vielä keltaisella kellolla (joka matkasi muuten Amsterdamista kotiin käsimatkatavaroissa ja sai koko turvatarkastuksen täysin sekaisin. Pallura, jossa on ulkoneva ripa, muistuttaa kummasti käsigranaattia läpivalaisussa...) Maalataan runko täyteen keltaisia, pinkkejä ja vihreitä kukkia. Lisätään vielä rottinkikori eteen ja laatikko taakse. Ihana!

Nyt vain odottelen puhelua maalaamolta ja yritän olla pakahtumatta siihen asti, kun pääsen lopputuunailemaan mummiksen kukkasiveltimillä. Bellin keltsi kypäräkin on jo muuten postissa.

Kohta cruisaillaan! (Ja saadaan taas yksi kylähullu lisää tähänkin taajamaan...)

Mopoautolla liikenteessä

2011-09-05T17:00:00.006+03:00

Tulipa taas todistettua, ettei tässä mitään isompaa autoa tarvita, kun Tupperware-mopoautoni joustaa tarpeen tullen joka suuntaan. Ihmetyttää itseänikin edelleen, miten ihmeessä tämä oli mahdollista...

Otetaan tähän alkuun pikakelauksella se kohta, jossa selitellään, miksi yleensä menin kirppikselle ja miksi ostin, vaikkei mitään pitänytkään: "höpöhöpöseliselimuttakunmuttakunvarmastitarpeellistaeimitäänturhaahullunhalpaa."

Sitten asiaan. Kirppiksellä olin ja kassakuitilla näkyi yllä oleva kasa plus muutama muu tuote. Dilemmana saada kasa mahtumaan Tupperiin. No, on sinne ennenkin mahtunut vaikka mitä. Asenne ratkaisee, aina. Paitsi ehkä silloin, jos yrittää tunkea sohvaa mopoautoon.

Takapenkki kumoon => mopoauto onkin yht'äkkiä farmari. Kirppiksen pihalla henganneiden miesten ihmetykseksi upotin biiliin:

- yhden ison sinkkisaavin
- yhden ison rottinkikorin
- yhden minipallin
- kaksi raksalämppäriä (olivat jo kyydissä valmiiksi puistojoogatuntia varten)
- yhden Aradian posliinikulhon
- yhden tuolin
- kaksi korkeaa ikkunaa
- ja lopuksi vielä yhden täysikokoisen mummofillarin, josta irroitettiin etupyörä

Ei narua, eikä mitään virityksiä. Luukku kiinni ja kotiin. Se saattaa näyttää pieneltä, mutta kuten juuri todistin, se pystyy syömään yllättävän suuria kuormia sisäänsä.

(Ei se siis oikeasti ole mopoauto, muuten vain pieni kulkuneuvo)

Katu lehmusten katveessa

2011-09-03T21:09:00.001+03:00

Laajoilla liikematkoilla pyörähdin ihan Hyvinkäällä asti. Mukana matkassa pirskahteli myös Team Terästikan Taikatukka. Duunit saatiin pakettiin ja siitäpä sitten päästiinkin itse asiaan eli ympäristön ihasteluun.

Ei tarvittu kuin yksi katu ja molemmat meistä olivat valmiita jättämään sydämensä tähän kaupunkiin pysyvästi. Vanhat puut reunustamassa katua molemmin puolin, puutalot hehkuvine puutarhoineen ja kivitalot leppoisana lisänä siellä sun täällä tiluksia täydentämässä.

Näiden englantilaistyylisten punatiilitalojen kohdalla rinnassani aina läikähtää ajatus, että tälläinenkö se sitten olisi se seuraava talo, joka jonain päivänä rakennetaan? Vaiko sittenkin valkoinen puutalo, kumpi kampi? No, eipä ole kiire päättää, sillä ajatuksia vain pyörittelen ilman minkäänlaista aietta ryhtyä toteutukseen seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Taisipa se muuten läikähtää Taikatukallakin samaisen talon kohdalla. Tässä rakennuksessa olisi kuulemma juuri oikeanlainen fiilis Team Terästikan liikehuoneistolle! Rustiikkista tunnelmaa tiiliseinissä tuomassa varmuutta ja toisaalta taas oven päällä kesäisen kepeä kaari-ikkuna muistuttamassa liikeidean keveydestä ja kuplinnasta. Some-profiilin istuttaminen näihin tiileihin onnistuisi suorastaan hulvattoman helposti.

Taisi olla kampaamo asukkaana tällä hetkellä, eikä kaupunkikaan oikein passaa, joten Tikkoja tuskin nähdään tässä kiinteistössä tulevaisuudessakaan. Stadista nyt siis vain etsimään ja löytämään samanlainen tiilipytinki ja tietenkin hillittömän edulliseen hintaan.

Taikatukalla taisivat ajatukset jäädä täysin tiilitalon uumeniin, sillä minun jatkaessa sykkimistä jokaisen unelmieni puutarhan kohdalla, hän vain huokaili ja kääntyi vähän väliä tuijottelemaan katua taaksepäin.

Tämä portti, yhtenä esimerkkinä, sai minut haluamaan välittömästi vanhan rintsikkatalon omistajaksi. Vihreää porttia voisi sitten narisutella ja huudella naapureita omenapiirakalle pihakeinuun.

Tässä olisi sitten sinisen taloni keittiön ikkuna ihanine, valkoisine verhoineen. Pihlajat kasvamassa aivan ulkoseinän vierustalla ja muutaman askeleen päässä vanhat perennapenkit syyskukkaloistossaan.

Mitään Desperate Housewives Wisteria Lane -horroria ei tästä asumustosta todellakaan löytyisi! Draamaa kenties aika ajoin, mutta pääasiassa iloista arkea ja lokoisia lomapäiviä.

Näitä unelmakaupunginosia löytyy silloin tällöin sekä Suomesta että ulkomailta. Eihän sitä kaikkialla kerkeä oikeasti asustella, mutta onneksi mielikuvituksessa on aina mahdollisuus solahtaa hetkeksi lainahöyheniin.

Turkoosia valkoisella

2011-09-01T09:52:00.002+03:00

Makuuhuoneessa on suhailtu. Ja ymmärretty myös se, että nämä valkoseinäiset huoneet ovat ainoita, joista saa tälläisillä amatööritaidoilla kauniin valoisia kuvia. Vierashuoneen ruskeat seinät ovatkin sitten sarjaa: "Miten näistä voikin tulla aina näin kamalia otoksia..." Lainaan ehkä kirjastosta jonkun valokuvausvalaistusopuksen ja aloitan opiskelun, kuinka kirkastaa ruskea huone pimeydestä valoon.

Valkoisten seinien kirkkaudessa aloitin siis alusta eli pelkästä patjasta. Futon sen olla pitää. Jonkun mielestä silkkaa hulluutta makuuttaa itseänsä kovalla möhkäleellä, mutta minun selkäni hurraa.

Ohjeissa luki aikoinaan, että rullataan noin kerran kuukaudessa ja tampataan hangessa. Tähän pystyäkseen pitäisi harrastaa vähintään kehonrakennusta mestaruustasolla, sillä tuon möhkön ympäri kääntäminenkin vaatii suhteellisen kovan ponnistuksen. Lumihankeen ehkä kerran talvessa, ei useammin.

Patja on syönyt sisäänsä vain luonnonkuituja ja kerros hevosenjouhtakin löytyy. Petarina lampaanvillasta tehty pehmuke. Lähellä luontoa siis yöni vietän.
'

Sängyn kuorimisen jälkeen treffasin pitkän, hoikan ja charmantisti harmaantuneen miespuolisen ystäväni, Herra Hooverin. Aina kun tavataan, naureskellaan, että pitäisi nähdä useammin, mutta aina se vain jää. Nähdään siis ihan liian harvoin, vaikka alkukankeuden jälkeen treffeistä jääkin aina loistofiilis.

Mattoja puuttuu talosta edelleenkin liiankin kanssa, mutta ne muutamat, jotka jo ovat, hinasin mattotelineelle ja annoin kyytiä oikein äidin kädestä. Siinä lensivät sitten pölypallot muille maille vierahille.
'

Muutaman tunnin huhkimisen jälkeen futon oli peittynyt taas vällyjen alle, Herra Hoover tungettu vaatehuoneen pidikkeeseen, moppi sipaissut lattian ja matot paiskattu takaisin paikoilleen.

Alkukesästä, kun mallasin uudet, turkoosit matot makkarin lattialle, tuli väkisinkin mieleen, että onkohan tämä nyt hieman liikaa. Väri tuntui täyttävän koko huoneen liiankin kanssa. Nyt kun kesä lähestyy loppuaan, en enää hätkähdä turkoosimerestä, vaan koen sen ennemminkin piristävänä ruiskeena muuten hillityssä talossa.

Isoäidin peitosta pidän aina vain enemmän ja enemmän. Talveksi se pääsee taas lepäilemään hyllylle, mutta vielä ei kuitenkaan ole aika siirtyä syksyyn ja sen myötä harmaan maailmoihin.

Yöpöytää ilostuttamaan kaivoin projektivarastosta yhden Riihimäen lasipurkeista ja kävin napsuttelemassa siihen täytteeksi huumaavalta tuoksuvia mintunoksia. Kaverina turkoosissa peltipöntössä valkoisia kynttilöitä.

Sitten on vielä sivusenkki, jonka kannelle tuppaa kertymään kaikenlaista härpäkettä. Pyrin siihen, että suurin osa omistamastani sälästä on kaunista, jolloin esilläolo ei liiaksi haittaa.

Tällä kertaa laatikoista ulkona näyttivät olevan pilkullinen sekä pinkki muistikirja Tarottien opettelua varten, virkatut pehmusteet sängynjalkojen alle (paossa imurointia), suitsukkeet paperipusseissaan ja kasa koristeita ranteisiin.

Valmista tuli! Nyt voi vain relata ja nauttia siististä kämpästä.

Kulttuuripyrähdys

2011-08-28T10:56:00.000+03:00

Minilomalla Pariisissa. Tyylikkäitä ihmisiä, katusoittajien säveliä, loppukesän viipyilevää tunnelmaa. Puistonpenkkejä, jäätelöä chocolate brownin murusilla maustettuna sekä klovni puujaloilla pelleilemässä.

Pienen kahvilan sisäpihalla ulkoilmaelokuvia. Viiniä sisäiseen ja vilttejä ulkoiseen lämmitykseen. Kauniit kiviseinät ympärillä ja upeat ulkovalot valaisemassa.

Ohjelmistossa ranskalainen teos Tournée. Täysin käsittämätön pläjäys burleskia ja hämäriä suhdekiemuroita. Ei auennut alussa eikä lopussa. Kultturellia sanoisin, tyylillä, ettei sen niin väliä, mitä sitä katsoo, kunhan fiilis on loistava.

Muuten totta, mutta Pariisin sijasta kulttuuria nautittiin keskellä Helsinkiä Engelin Kesäkinossa!

Vielä ehtii mukaan, näytöksiä tarjolla syyskuun puoleenväliin asti. Lipareet 12€. Huokea pistäytyminen euroopassa ja kaiken kukkuraksi vielä illaksi kotiin!

Mökkiprojekti

2011-08-26T09:39:00.000+03:00

Mitä kuuluu mökkiprojektille? No, hyvinkin hiljaista.

Koko kesänä urakka ei liikahtanut kuin ehkä sentin eteenpäin. Ja se sentti taisi olla se, kun minä bongasin upean piirongin kirppikseltä, pakotin toimeksiantajan kanssani punnertamaan sen pakuun ja vielä pakusta mökin ovesta sisälle. Kiloja oli koko rahan edestä, joten voimat loppuivat juuri sillä sekunnilla, kun kynnys ylitettiin. Toisin sanoen tällä hetkellä torpan eteisen tukkii, sanoisinko hyvinkin ISO, piironki.

Vaikkei toiminta päätä huimannutkaan, tuli sentään muutama fiilistelykeikka kohteessa heitettyä. Olisiko se kenties sitten jo ensi kesä, kun oikeasti ruvettaisiin hommiin. Omistaja ottaa vain rennosti ja sanoo, että tehdään kun keritään, ei ole hoppu.

Ja niinhän se on, että mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa. Klapejakin löytyy edellisen sukupolven jäljiltä sen verran, että saunaa lämmittäessä ei tarvitse vaivautua.

Saunaan, uimaan ja terassille istuskelemaan, tällä ohjelmalla vierailtiin tänä suvena. Suunnitelmia kelailtiin edestakaisin ja päätettiin edelleen pysyä siinä tanskalaisessa kalastajamökkimummolassa.

Ai niin, meinasin unohtaa, että sen verran sentään selvisi, että sähköjä ei tulevaisuudessakaan hankita, vaan aurinkopaneelit saavat hoitaa virranhankinnan. Tiedä sitten, riittääkö poweri vaaleanpunaiseen Smegiin vai pitääkö tyytyä johonkin muuhun.

Että olihan tässä toimintaa jo yhdelle kesälle...

Syyssuunnitelmia

2011-08-23T20:01:00.001+03:00

Pihalla pörräilyä ja tiluksien tsiikailua. Mietiskelin, mitä sitä vielä istuttaisi lumen alle talvehtimaan.

Kultapalloa ainakin tekisi mieli, mutta siihen sain hortonomivinkin, että parempi istuttaa vasta keväällä. Kivikkokasvejakin harkitsen, mutta ennen niiden hankintaa pitäisi tietää, mistä kohtaa sommardrömin rappuset tulevat kallion halkomaan. Ja entäs sitten ne valkoiset, maata pitkin rönsyilevät ruusut, jotka näin puutarhalla heinäkuussa, niitä ainakin haluan!

Parvekkeella voidaan edelleen hyvin Hopeaköynnösten puolesta. Kuin tukka tuulessa kunnon puhurin iskiessä. Ensi kesänä täytän laatikot pelkästään näillä köynnöksillä, niin loppukesästä näyttää sitten vielä tätäkin komeammalta.

Takapihalla odottaakin sitten se ikuinen savotta, jolle ei loppua näy. Rikkaruohoa löytyy ja aivan satavarmasti ihan jokaista lajia, jota Suomen kamara päällään kantaa. Välillä tilanne repsahtaa totaalisesti ja välillä taas yritän päästä tilanteen herraksi. Maanpeitot leviävät koko ajan, joten joskus tulee päivä, jolloin valta on niillä eikä enää voikukalla kavereineen.

Rankkaa hommaa muuten tuo kitkeminen, tuntuu niin ranteissa, jaloissa kuin selässäkin. Ja on vieläpä niin hidasta, että viiden tunnin puurtamisen jälkeenkin turhauttaa, kun edistystä on tapahtunut vain pikkiriikkisen verran. Toisaalta, olen tiukasti päättänyt, että tätä rikkistaistelua ei tänne tultu häviämään. Vielä minä niille näytän!

Tukos virransyötössä

2011-08-21T17:47:00.001+03:00

Loppusijoitusongelma. Kasa purettuja tulitiilejä, kolhiintuneita ja kummallisen muotoisia. Pitääkö ne nyt sitten raahata kaatikselle ja maksaa miljoona, mietiskelin.

Samaan aikaan toisaalla kyselin sukulaiskonsultilta, onko hän kuullut missään purettavan vanhaa muuria, josta saisin vielä lisää vanhoja punatiilejä puutarhaani. Lamppu pysyi edelleen ilman valon häivähdystä.

Aikani odoteltuani valo syttyi lopulta ja naureskellen katselin tulitiilikasaa ihan uusin silmin. Eihän se nyt niin tarkkaa ole, onko kyseessä punainen vai beige tiili, kun molemmissa on enemmän tai vähemmän nokea päällä.

Loppusijoitus ratkaistu ja tiiilet kuskattu kasaan männyn alle odottelemaan parafiinikylpyä, jolla estetään roudan tuhot tiilikäytävissä. Joskus sitä ei vain näe nenänsä eteen, ei sitten millään.

Team Terästikka

2011-08-19T22:02:00.000+03:00

Huomasin ja havaitsin itseni osalliseksi kahden ystäväni, Team Terästikan, ideariiheen. Näillä kahdella bisnesideoita pukkaa oikealta ja vasemmalta, ylhäältä ja alhaalta. Tähän asti ne ovat jääneet vielä ajatuksen tasolle, mutta nyt on aika kypsä ja kohta kaupparekisterissä kolahtaa.

Liikeidea on selvillä ja se kuulostaa vallan loistavalta. Nimi vielä uupuu, rahoitus on toteutusta vailla ja muutama muukin asia vielä auki. Se tärkein kuitenkin löytyy: sielun palo, tieto ja taito! Team Terästikka koostuu kahdesta vahvuudesta: Tikka Tilikirja hallitsee euron pyörittämisen, poistot ja panostukset; Tikka Taikatukka taitaa idean innovoinnin, tuotteliaan tuotteistamisen sekä omaa mahtavan markkinalukutaidon. Tätä tiimiä katsoessa voi vain todeta, että näistä Tikoista vielä kuullaan ja kauas!

Omat näppini pääsin sotkemaan soppaan siinä vaiheessa, kun yrityksen someprofiilia (sosiaalinen media) ruvettiin sorvaamaan. Millaisia profiileja ja nettisivuja kilpailijat ylläpitävät, mikä on ensimmäisten sekuntien viesti heidän imagossaan? Kuka uskaltaa olla suunnannäyttäjä, erkki erilainen ja samalla viestiä rautaista ammattilaisuutta. Tietenkin Team Terästikka!

Mites sitten toimitilat, missä ja millaiset? Mikä on viesti asiakkaan ylittäessä kynnyksen? Mikä on tilan funktio ja onko tyyli kitschiä vai kukkatapettia?

Minä autan, kiskaisen leikelaatikostani kasan kuvia ja kerron, mikä on pop ja hip. Tehdään looginen paketti, jossa asiakas solahtaa somesta saumattomasti fyysiseen tilaan ilman ristiriitoja. Kuplivaa ja johdonmukaista käsi kädessä tiedon ja taidon kanssa.

Huh, mikä fiilis! Taisi Tikoilla olla taskussaan muutama dynamiittipötkö, sillä palaverin jälkeen huoneissa leijuu edelleen häivähdys ruudin tuoksua. Hetki jos toinenkin pitää vielä malttaa ennen Team Terästikan todellista tulemista, mutta malttakaahan vain!

Odotus

2011-08-16T18:14:00.000+03:00

Odotan. Mitä, sitä en osaa sanoa. Tänään vain huomasin odottaneeni jo yli kaksi vuotta.

Töissä odotukseni on aktiivista, osa jokapäiväistä toimintaani. Mieleni paukuttaa, että näin ei voi jatkua, muutosta on tapahduttava. Ei tapahdu, enkä itse laita tapahtumaan. Vain odotan.

Kotona venttailu on passiivisempaa, jossain taustalla häilyvää ajatusvirtaa. Pompsahtelen projektista projektiin, paikasta paikkaan ja samaan aikaan odotan.

Odottaminen on jännä olotila, olla tavallaan koko ajan matkalla jonnekin. Päämäärä tuntematon. Tietääkö sitä sitten koskaan saapuneensa perille, jos ei oikein edes tiedä, minne on matkalla. Aivan varmasti tietää. Tai toisaalta, loppuuko odottaminen koskaan kokonaan vai onko elämässä vain mukavia pysäkkejä, jonne jäädä hetkeksi kellimään auringonkultaan, kunnes matka taas jatkuu kohti uusia sateenkaaria.

Hetkittäin etsin epätoivoisena ratkaisua odotukseeni, mutten löydä. Tai löydän, mutten sellaisia, jotka saavat sieluni palamaan ja sydämeni pakahtumaan. Keskinkertaisuus ei kiehdo, joten palaan takaisin odottamaan. Taroteista suuntaa etsiessäni saan käsiini Tornin, kortin, joka neuvoo, mitäs muutakaan, kuin odottamaan. Kohtalo lupaa järjestää.

Onneksi odotellessa voi puuhastella kaikenlaista, esimerkiksi sukeltaa Fjällbackan kylän murhamysteerin pariin Camilla Läckbergin kynän saattelemana. Merenneidon arvoitus odottaa ratkaisuaan. Hrrr... hämäränä ja koukuttavana!

Odottelemisiin...

Telttailua

2011-08-14T20:09:00.001+03:00

Kutsu klotsahti laatikkoon. Olisin tervetullut telttailemaan lapsuudenkotini takapihalle kahden Superpippurin kanssa. Jeah, sinnepä siis!

Siinä sitten mittailtiin tiluksia illan kuluksi muistellen, missä kunkin teltta sijaitsi niinä aikoina, kun tuli itse nukuttua helpostikin koko kesä kangastalossa. Isälläni oli tapana nurista nurmikkokuolemista, mutta minkäs teit, kun veri veti ulkoilmaan uinumaan.

Noina aikoina telttakylämme rakentui vielä niistä kunnon katu-uskottavavista asumuksista eli oranssista kaariteltasta, jonka ovenpieliin oli ommeltu niin Aulangon, Yyterin kuin Kalajoenkin kangasmerkit; sekä vihreästä harjakaisesta, jossa kepit olivat aitoa alumiinia. Sateensuojana toimi muovipressu villinvärisillä pyykkipojilla kepukoihin kiinnitettynä.

Tänään samaisella leirintäalueella koisataan ultrakevyessä kupoliteltassa, jossa on hengittävä alakuori, muuten mukava välikuori ja vielä sadetta pitävä ulkokuorikin. Sisällä tuhisemassa kaksi makeita unia vetelevää Superpippuria ja yksi Jumbopippuri, joka nukkuu tuskin silmän räpäystäkään asennonvaihdon tuoksinassa. On se sitten ihanaa, tuo telttailu, tai siis oikeastaan se, kun pääsee takaisin omaan sänkyyn...

Ensi kesänä tämä pippuriseurakunta suuntaa kohti Nuuksion autiokämppiä, mutta treenataan nyt ensin vielä hieman lisää retkielämää mummolan takapihalla.

Jumbopippurilla palautuminen retkielämästä ottaa vielä sunnuntainakin koville, joten hänen täytyy nyt napata rulla kainaloon, pallo & pullo pussiin ja painua pilatestunnille vetreytymään.

Vanhuutta vai harjoituksen puutetta? Hubaa ainakin.

Oven raossa

2011-08-10T08:00:00.000+03:00

Kipitin kirjakaapille ja sulautin yöpöydälle kertyneen kirjatornin hyllyjen uumeniin. Miten niitä aina kertyykin sinne sängyn liepeille pinoksi asti. No, ehkä syy löytyy tavasta lukea aina montaa opusta samaan aikaan. Toisaalta, jos kirja on tarpeeksi jännittävä, ei muihin kilpailijoihin tule edes vilkaistua ennen kuin suosikin takakansi on lämähtänyt kiinni.

Suoritimpa siinä sitten pienen inventaarinkin, millaisia kirjoja kaappiini onkaan päätynyt ja mitä se kertoo niiden omistajasta.

Dekkaria löytyy kova- ja pehmeäkantisena sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi. Larssonia, Mankellia, Nesböta.
Draamaa elämästä, rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta. Gavaldaa, Härköstä ja Snellmannia.
Satuja ja tarinoita. Tiiäisen Satupuu, Vaahteranmäen Eemeli, Peppi Pitkätossu, Saariston Lapset, Vihervaaran Anna, Uudenkuun Emilia.
Elämänfilosofiaa älykkäästi. Tove Janssonia, Elizabeth Gilbertiä, Martha Beckiä.
Ja lopuksi hyllytolkulla neuvoja numeroiden järjestelemiseen, ohjeita oikeinkirjoitukseen, vinkkejä lautasliinan viikkaukseen ja makuja muonitukseen.

Jyvät seuloituvat akanoista ja vain lempiteokset saavat jäädä kaapin kätköihin odottelemaan uudelleenlukua. Tiiliskivet alahyllyllä muistuttavat olemassaolollaan siitä sitkeydestä, millä ne joskus kahlattiin läpi. Ja tuleehan niihin vielä joskus palattuakin ihan tässä oikeassakin elämässä.

Hämärtyvien iltojen iloksi olen syventynyt Martha Beckin hengentuotteeseen "Suunnista tähtien valossa". Upea kirja, ei mikään kevyt pläjäys, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen. Beck filosofoi elämää life coaching -tyylillä. Häneltä ei tipu valmiita vastauksia, vain suuntaviittoja matkalle kohti oman Pohjantähden löytämistä. Tämän lukukokemuksen jälkeen uskon minun tähtenikin loistavan taas muutaman valovuoden lähempänä maapalloa.

Porkkanaksi teille Beckin lainaaman filosofi Bertrand Russellin muutama ajatus:

"Alistumista on kahdenlaista, toisen aiheuttaa epätoivo ja toisen voittamaton toivo... Mikään ei ole uuvuttavampaa tai pidemmällä aikavälillä epätoivoisempaa kuin sitkeä yritys uskoa joka päivä asioihin, jotka muuttuvat päivä päivältä epäuskottavammiksi... Väkinäisestä yrittämisestä luopuminen on välttämätön ehto pysyvän onnen saavuttamiseksi. Tarvitaan halua ja kykyä tehdä parhaansa ja taitoa jättää loput kohtalon huomaan."

Pieni ja pippurinen

2011-08-08T18:00:00.004+03:00

Autot parkissa ja paistovuoat paikallaan.

Pieni ja pippurinen sukulaismies soitti ovikelloa ja ilmoitti tulevansa kylään, yksin. Lippis eteisen tuolille, kengät pois jaloista ja määrätietoisesti yläkertaan. Herra ilmoitti heti vierailun aluksi, ettei hän diggaa alakertaa ollenkaan, vain yläkerta kelpaa.

Sitten kukkiksen kaapin alalaatikoiden kimppuun ja autot parkkiin. Vilkas päivä liikenteessä: poliisiratsioita rekkojen ylikuormien valvonnassa, yksi liikenneonnettomuus, lämmitysöljyn kuskauskeikkoja rekalla, viljan puintia pellolla ja lisäksi vielä Hessu Hopo hubailemassa avoautollaan!

Autoilun välissä ehtii lisäksi tarjoilemaan erilaisia ruokalajeja, namskis! Ja välillä voidaan käydä myös kastelemassa kukat parvekkeella ja ottaa hetki aurinkoa vaakatasossa.

Vierailun lopuksi pippurinen hymyilee valloittavasti, hymykuoppa esille pompsautettuna ja ehdottaa, että hän voisi ottaa kotiin mukaan selänrapsuttimeni. Kieltäydyn lainaamasta, sillä rapsutin on uusi ja tuliaisiksi saatu, enkä missään nimessä halua pippurisen haravoivan sillä pihaa!

Mustikka

2011-08-05T07:12:00.009+03:00

Mustikka mussukka. Suomalainen superfoodi lähimetsästä.

Puskan oksalta:

”Täällä sitä jöpötellään leppoisasti oman puskan oksassa ja nautitaan elokuun metsäfestareista. Pieni tuulenvire keinuttaa ja auringonsäde lämmittää suloisesti. Mutta apua! Mitä nyt tapahtuu? Joku karmeankokoinen jättiläinen lähestyy kotipensastani heilutellen jotakin leikkuupuimurilta näyttävää vehjettä! IIIK! Nyt sitä mennään sen häkkyrän kautta ämpärin uumeniin!”

Leikkuupuimurin ohjaksissa:

”No niin, nyt avoimella asenteella metsään. Ehkä kukaan ei haluakaan pörrätä silmieni edessä juuri tänä iltana ja ehkä tämä homma hoituu tänään nopeammin kuin koskaan. Hahaa, tuollahan sitä siintää sinistä joka puolella, kimppuun vain ja ämpäriin!"
'

Poimurikin on mukana, vaikka olenkin vuosia naureskellut vehkeelle ja väittänyt sormien olevan oikea väline hommaan. Joo, ei kyllä ole, nimittäin sormet, siis ne voittamattomat! Poimurilla valloitetaan mustikkametsät tästä eteenpäin!
Lähipiiristäni löytyi aiemmin muuten muitakin totaalikieltäytyjiä itseni lisäksi: kummitätini ja äitini. Kummitäti kääntyi ensimmäisenä poimurilahkolaiseksi, minä seuraavaksi ja äitinikin taitaa olla jo kypsää viljaa.

Ämpärin pohjalta:

”EEEEIII, taas meitsiä viedään, nyt ämpäristä jättiläisen kouraan, siitä toiseen kouraan ja lopuksi pullahdan valkoisen, läpikuultavan karsinan pohjalle. Ja mitähän se hullu nyt aikoo??? Kylmä, kylmä!! APUA, mut pakastetaan elävältä!!!”

Ämpärin kahvassa:

”Ihan ok reissu ja kärpäsiäkin oli vain sen verran, että parven läpi sentään näki. Noin, tuosta vain roskat pois ja pallurat rasioihin, pakastimen ylähyllylle, super-nappula alas ja ovi kiinni.”

Talvi odottakoon, täältä tullaan kera marjavarastojen!

PPP (perusteellisesti perustettu perusta)

2011-08-01T22:24:00.001+03:00

Kaunista, kaunista! Kalliolla kököttää nyt betonimöykky!

Aurinko paistaa ja kesähuoneessa kukoistavat niin viiniköynnökset kuin ikkunalaudan pelargoniatkin. Noh, ehkä hieman mielikuvitusta tarvitaan tuohon kaikkeen muuhun paitsi auringonpaisteeseen... Vielä!

Industry -tilataidetta? Ehei, kyllä se on ihan vain sorkkarauta laudoituksen purkamista varten.

Vasaraakin tarvitaan, eikä sekään vielä riitä, habanderos se tässä kaikkein kovimman työn tekee. Tunge väliin, väännä, väännä lujempaa, sano ruma sana, väännä vielä kerran, luovuta. Taltuta väliin joku helpompi lauta tai paukuta auki vaikka yksi lukko. Palaa takaisin sen ensimmäisen, sitkeän pariin ja selätä se!

Visioin ja unelmoin. Vielä se jonain päivänä on valmis mökkerö, jossa voi keinutuolissa kiikkua ja särpiä aikansa kuluksi muutaman viinirypäleen.

EDIT

Se on sitten niin kuin seitsemän päivää tiibetiläisiä takana. Hyvältä tuntuu, joten toistot jatkuvat!

Back in business

2011-07-31T22:59:00.001+03:00

Jepulis, se oli sitten siinä, loma nimittäin. Huomenna takaisin ansaitsemaan palkkapussia.

Muutamia kysymyksiä pörräili mielessäni:

Missä firmassa olinkaan töissä?

Mihin aikaan töihin yleensä mennään?

Entä moneltako on fiksua mennä nukkumaan ennen arkiaamua?

Missä on tietokone? Mitkä ovat salasanat ja montako sataa meiliä odottaa outlookissa?

Entä puhelin? Vieläkö vastaaja ilmoittaa iloisesti minun roikkuvan laiturinnokassa?

Mikä on kynsien tilanne? Montako kiloa multaa löytyy niiden alta?

Mites sitten karvalakki? Pitäisikö nähdä ihan niin paljon vaivaa, että kiepauttaa sormikiharat yöksi päähän?

Entä mitä duuniin kuuluu laittaa päälle? Ei ehkä kuitenkaan shortseja, toppia ja släbäreitä. Löytyihän niitä peittävämpiäkin loimia kaapista, kun sinne pitkästä aikaa kurkkasin. Neljän viikon ajan kiskoin kudetta niskaan suoraan pyykkinarulta, joten ei hirveästi tullut vaatehuoneessa pyörähdeltyä.

Kyllä tämä taas tästä lähtee! Ja eikös loma ole ollut silloin onnistunut, kun ensimmäinen viikko töissä menee pihalla kuin lumiukko. Meikeläisen tapauksessa tämä on takuuvarmaa tällä kertaa!

Kerran, muttei kahta

2011-07-30T20:17:00.001+03:00

Niinhän se oli, että virheen voi tehdä kerran, mutta saman tollouden toistaminen on jo tyhmyyttä. Pääsi taas lipsahtamaan parvekekukkien kanssa.

Alapihalla menee hyvin. Valkoiset amppelit jatkavat kukkimistaan upeina ja uhkeina. Uppokastelu ja mineraalilannoitus toimivat tänäkin vuonna.

Mutta sitten parvekkeella... Ei näytä laisinkaan hyvältä. Hopealehti rönsyilee ja nauttii olostaan, mutta valkoinen, pienikukkainen kasvusto on nyt tuo ruskea möykky keskellä.

Olisi luullut menevän jakeluun jo viime vuodelta, että tällä kukalla homma ei wörki, sillä ihan yhtä ruskealta näytti silloinkin. Eteläparvekkeella kuumuus on vain niin hillitöntä, että ainoastaan supersitkeät selviävät.

Sakset napsuivat ja jäljelle jäivät ainoastaan hopeaköynökset. Ensi vuonna laitankin heti alkujaan vain pelkkää hopeaa ja jätän kukkaosuuden grillaamisen kokonaan väliin.

Sitten vielä kastelusta. Viime kesänä esittelin teille systeemin, jossa pulloon tungetaan puuvillalanka ja osmoosin avulla vesi sitten siirtyy kuivaan multaan. Joo, ei se sitten lopulta kovin hyvin toiminut. Nyt olen yrittänyt taas vaihteeksi etsia uusia, toimivia ratkaisuja.

Altakastelulaatikko olisi ehdottomasti paras, mutta ne, jotka ulkonäoltään kelpuuttaisin, maksavat aivan liikaa. Tai sitten voisi yrittää sisällyttää tavallinen altakasteluloota rottinkilaatikon sisälle. En tiedä vain, miten koot mätsäävät.

No, tänä kesänäkin rottinkien kanssa oli vanha ongelma, eli vedet tulevat yli reunojen. Muovivuoraukset estävät alivuodot, mutta päältä sataa kaikki yli, mikä ei sekunnissa ehdi imeytyä. Uusin kokeiluni ovat limupullot väärinpäin mullassa. Mullassa oleva ilma korvautuu vedellä ja pullossa pulputtaa. Toimii kai ainakin jotenkuten.

Pikapaikoitusta

2011-07-29T11:23:00.000+03:00

Harvinaista kyllä, päädyin paikoittamaan osan kirppisostoksistani ihan suorilta. Usein käy niin, että kipot ja kupit kannetaan ensiksi projektivaraston puolelle kotiutumaan ja vasta sieltä ne hilataan loppusijoituspaikoilleen määrittelemättömän ajan kuluttua.

Kakkualusta söpöilee nyt makuuhuoneen senkillä seuranaan helmikokoelmani ja yksi kappale teatterikiikareita.

Junghansin kiipeilin keittiön seinälle. Mutta eihän se käy! Liian pieni, ei näy tarpeeksi selvästi pohjoissiipeen eli olohuoneeseen! Voi voi...

Kiltisti jouduin palauttamaan "Bond streetin" takaisin paikalleen. Onhan sekin ihan ok ja näkymä on taattu sohvalle asti. Junghans voisi kenties asua vaikka sikarin seinällä. Let's check it out!

Turun toreilta

2011-07-28T22:57:00.000+03:00

Vuorossa esittelykierros omista hankinnoistani Turku-turneella. Hintataso leijaili tyystin eri planeetalla rottinkikalujen kanssa, halvalla siis selvittiin.

Pariskunta puutarhatuoleja. Ruosteessa ja homeelta haisevina. Remontin tarpeessa siis. Spain speaking vapaaehtoistyöntekijä oli kauhuissaan siitä, että joku halusi nämä romut mukaansa ja minä vastaavasti hämmästyin siitä, että hinnoittelu oli lajia "nada", ilmaiseksi siis irtosivat.

Heput pyysivät meitä palaamaan pian takaisin. Lupasimme ja he julistivat odottavansa meitä innolla. Ilmiselvä asiakaspula sedillä!

Kukka-alus-Arabiaa yhden lautasen verran. Kulunutta mutta ehjää, täyttää siis Feng Shuin laatuvaatimukset.

Fiiniä Aradiaa hieman runsaammin. Valkoista, kultaisella viivalla. Ihanaa, vanhaa, tyylikästä ja täydellistä mökkiprojektin astiakaappiin.

Patalappuja tyyliin mummola ja nämäkin mökkiprojektiin. Aivan uusia lappusia ja hinta 1,50€/kpl. Jopa liian halpaa, sanon minä.

Valkoinen ja arvonsa tietävä Junghans keittiön seinälle. Ja miksi ihmeessä ostin sisustusputiikista aikoinani sikarinkalliin aikaraudan, joka ei todellakaan ole näin makea??!! Sikarinkalliin jälleenmyyntihinta on vain murto-osa alkuperäisestä, kun Junghis taas on aina arvonsa mittainen.

Paras paras paras! Vanha kakkulautanen, jolla voi herkun pyöräyttää aina seuraavan vieraan saataville. Halpa kuin hauki haavissa ja käyttöön tulee makuuhuoneen senkille helmien esittelyframiksi.

Nyt siirryn taas säästökuurille, kesähuone napostelee kaikki säästöpossuni sisällykset. Kumman suuriruokainen tapaus!

Viisi tiibetiläistä riittiä

2011-07-27T12:42:00.002+03:00

Lujaa mennään taas. Tai siis lujaa, mutta hiljaa. Joogatunnin tuliaisina nappasin mukaani uuden innostuksen aiheen: viisi tiibetiläistä riittiä.

Kyse on tiibetiläisten munkkien aamujumpasta. Virallinen alkuperä on hämärän peitossa, sillä moni setä on aikoinaan ilmoittanut keksineensä juuri nämä kyseiset viisi riittiä. Tiedä sitten häntä. Sarja koostuu pääpiirteittäin hathajoogan liikkeistä pienellä pippurilla maustettuna.

Systeemi on se, että joka päivä tehdään viisi liikettä. Aloitetaan viidellä toistolla, lisätään toistoja oman kehityksen mukaan ja lopulta hujautetaan 21 kertaa jokaista. Miksi juuri 21? Siksi, että luku kuvaa joogamaailmassa mystiikkaa ja täydellisyyttä.

Ja sitten idea. Näiden riittien sanotaan olevan avain nuoruuden lähteelle. Liikkeet vahvistavat lihaksia ja samalla aktivoivat ihmisen seitsemään chakraa eli energiakenttää. Tasapainoisessa kehossa, jossa energiat virtaavat vapaasti molempiin suuntiin, asuu onnellinen ihminen.

Sitten vain talikon varteen...

Ensimmäinen riitti

- pyöriminen myötäpäivään

- autetaan energioita virtaamaan oikeaan suuntaan

Toinen riitti

- jalkojen ja pään nostaminen ylös

Kolmas riitti
- kameli eli rangan kallistus taakse

Neljäs riitti
- pöytä

Viides riitti
- laskeva koira ja nouseva koira

Jos innostuitte, niin Meridiaanien sivuilta löytyvät kuvalliset ohjeet sarjan liikkeisiin. Aikaa pitää varata noin 15 min, joten homma ei romuta edes työaamuja. Kohti ikuista nuoruutta täällä nyt siis laukataan innosta puhkuen, mutta hiljaa ja hitaasti!

Kuvat: Expressivehart

Rottinkia hulvattomalla hinnalla

2011-07-26T10:28:00.003+03:00

Kirppis, kirppis ja kirppis. Nälkä, nälkä ja nälkä. Kohti eineitä kipittelemässä pitkin Turun Yliopistonkatua.

Jo mennessä vilkuilimme kolmea kadun vastakkaisella puolella toimivaa antiikkipuljua. Nälkä vei voiton ja päätimme poiketa vasta paluumatkalla, kun rinnanalusta olisi taas murua täynnä.

Mutta hei! Mitkä ihanuudet tuolla napottavatkaan ulkoesittelyssä??? Puhkuin halusta päästä kadun toiselle puolelle. Muu seurue ei innostunut ihan yhtä paljon, joten heidän mielissään ruoka pysyi edelleen ensimmäisenä prioriteettijärjestyksessä. Sovittiin, että hetken maltan ja sitten voinemme palata asiaan.

Blankon suussa sulavaa vuohenjuustopastaa nautiskellessa mieleni askarteli edelleen juuri näkemässäni. Mikäköhän on hinta ja miten ihmeessä saisin kuljetettua löydön kotiin? En ainakaan koirankopillani, joten jotain muuta pitäisi keksiä.

Seuralaisteni onneksi pystyin sentään osallistumaan muuhunkin keskusteluun, ettei mennyt lounashetki täysin meikeläisen haaveilun edestakaisin kelaamiseen.

Paluumatkalle. Vaihto Yliopistokadun vasemmalle puolen ja kiinni sykkeen nostattaviin löytöihin eli tähän rottinkisohvaan ja...
'

... näihin tuoleihin. Pienoinen pettymys kuitenkin kohtasi, sillä kauempaa kuvittelin kalujen olevan huomattavasti raskaampaa tekoa. No, hienothan ne olivat siltikin, mutta saisivat tällä kertaa jäädä jonkun muun kodin kaunistukseksi.

Vaikka olin jo päätökseni tehnyt, halusin silti tiedustella kaluston hintaa putiikin myyjättäreltä. Vastaus: 850€. Meinasin tukehtua pullaani! Joo, kyllä rottinki on kestävää materiaalia, mutta joku järki se on romuromantiikankin hinnoittelussa!

Sinänsä hyvä yhtälö: liian kevyt tyyli ja täysin käsittämön hinta. Ei siis jäänyt vaivaamaan takaraivoon. Ja saattoihan sitä heti kulman takaa hipsiä seuraava asiakas, joka näki kalusteet täydellisinä omalla terassillaan ja jota hintakaan ei saanut tärisemään mihinkään suuntaan. Sniidu mikä sniidu...

Wanhan tawarain tawaratalo

Yliopistonkatu 9a, Turku

Ravintola Blanko

Aurakatu 1, Turku

EDIT

Mitä ihmettä tapahtui blogini lukija -bannerille julkisivuremontin yhteydessä?? Kuvat katosivat kuin tuhka tuulee ja vain otsikko jäi. Help?

Kirppistelyä Turussa

2011-07-25T10:24:00.001+03:00

Kyllä se nyt vain niin on, että myös Kultsi ry:ssä sisäinen tiedottaminen ontuu samoin kuin monissa muissakin yhteisöissä. Viikonloppu paljasti, että pieni koordinointi olisi paikallaan.

Itä-Suomen sivukonttoristi P.Pellinki lomailee Skotlannissa samaan aikaan kun Skotlannin konttoristi rentoutuu Suomessa. Pääkonttoristi eli minä heilahdan viikonlopuksi Turun toimiston hoiviin ja samaan aikaan Skotlannin edustajakin suhailee, meistä tietämättä, samoilla hoodeilla kirppisroippeita bongailemassa! Illalla sitten tapaamme kotikekkereissä ja huomaamme ajaneemme peräperää Turun motaria.

Shanghain konttoristi taisi sentään vaikuttaa siellä, missä pitikin eli Tampereella. Kyllä tähän yhdistykseen tarvittaisiin jonkinlainen sivukonttorikoordinaattori, että homma pysyisi hanskassa, eikä päästäisi pörräilemaan aivan villinä siellä sun täällä ilman minkäänlaista suunnitelmaa!

Tärkeintä kuitenkin, että kaikilla oli kivaa siellä, missä sattuivatkin olemaan. Turun toimisto organisoi minulle loistokierroksen lähiseudun kirppareille.

Ekotori
Kirkkotie 10
- sänkyjä, sohvia, astioita, elektroniikkaa
- sekalaista seurakuntaa, ei minulle mitään tällä kertaa
'

Emmaus
Aurinkotehdas
Kirkkokatu 6-10
- vanhaan, ihanaan polkupyörätehtaaseen kyhätty kirppis
- löytöjen paratiisi, jos sattuu paikalle oikeaan aikaan!
- hieman huonekaluja, astoita, vaatteita, sisustusta
- nappasin mukaani pariskunnan ihan hirveässä kunnossa olevia puutarhatuoleja

Kirppismaailma
Piispanristintie 1, Piispanristi
- itsepalvelusysteemi
- astioita, sisustusta, huonekaluja
- hintataso maltillinen ja varsinkin astioissa mahdollisuus loistaviin löytöihin

Turunmaan realisointi ja kirpputori
Jousitie 5, Piispanristi
- itsepalvelusysteemi
- ihania huonekaluja ja astoita
- hintataso vaihteleva, Arabia -ostoksia suoritin sopuhintaan

Mimmin Kirppis
Rautakatu 3, Itäharju
- itsepalvelusysteemi
- paljon huonekaluja ja design astioita

Pieniä ostoksia Turun toimistonhoitajan toimesta. Kukkaemalia ei voi koskaan olla liikaa!
'

Kuin ei myöskään beigeä emalia vihreällä viirulla!
'

Ja lopuksi vielä osasto "Jos sä et osta, niin mä ostan. Sun bongaus, joten sä päätät ensin." Konttoristin hyväksi meni tällä kertaa.

EDIT

Siirrän itseni nyt ulos talosta, pujahdan autotalliin ja hinaan yhden ikkunaruudun ulos. Tartun skrabaan ja annan lähtöpassit vanhoille maaleille. Pienin askelin kohti sommardrömiä kalliolla...

Kummastelua

2011-07-21T21:57:00.001+03:00

Kaksi syytä kummasteluun.

Ensimmäinen on kyläilevä kummitus, ei pelottava ollenkaan. Sellainen hehkeä, nuori neito, lihaa ja verta. Tässä me nyt istumme vierekkäin soffalla ja paukutamme molemmat omia koneitamme. Ei täällä sentään koko päivää ole sohvaperunoiltu, on myös hilluttu beachillä ja syöty jätskiä. Ja hikoiltu ihan hillittömästi.

Olen tullut aikanani valituksi kahden tyttären kummitustädiksi. Muitakin pyyntöjä olen saanut, mutta kiittänyt kunniasta ja tiukasti kieltäytynyt. Kaksi kummitusta riittää, heille ehdin olla muutakin kuin nimi synttärikortin alalaidassa. Oikein mitoitettu kummittelu tuo iloa niin omaan elämääni kuin toivottavasti myös kummitusteni päiviin.

Toinen syy kummasteluun löytyy kuvassa näkyvästä aamunilosta eli Hesarista. Sen saapuminen sai aikaan pientä hämminkiä kahtena edellisenä yönä.

Noin viiden hujakoilla unenmaailmaan hiipi kummallista kohinaa ja pillipiiparimusiikkia avoimesta ikkunasta. Pienen kummastelun jälkeen olin satavarma, että kohina kuuluu puutarhaletkusta ja joku siis varastaaa vettä talon seinästä Machu Pichun säestyksellä! Kipaisin parvekkeelle tarkistamaan tilanteen. Ei mitään, vain hiljainen ja tyhjä piha. Taisi uni tehdä tepposet, ajattelin.

Viime yönä remix: herään kohinaan, mutta tällä kertaa ilman Machu Pichua. Reagoin salamannopeasti ja ehdin näkemään postimiehen tunkemassa Hesaria laatikkoon postiauton hyristessä taustalla. Hahaa, kukaan ei siis varastakaan mistään mitään, vaan sehän on vain postin sähkökosla, joka kohisee. Lepo ja takaisin vällyjen väliin. Näin meillä...

Paluu pellolta

2011-07-19T21:03:00.000+03:00

On eletty kuin pellossa ja nyt kroppa huutaa paluuta arkeen. Pellossa eläessä liikuntarutiinit muuttuvat ja punttitreenit jäävät vähälle. Vastaavasti puutarhan tonkimista ja sitä multasouvia riittää senkin edestä. Seurauksena tästä yläkroppa huutaa niin jumissa, että iltaisin ylenanto on lähellä ja pää oikein rutisee jomotuksesta. Ei riitä, että hilpaisee iltaisin joogatunnilla tai pyyhkäisee lenkille, tarvitaan myös järeämpiä aseita.

Aseista mieluisin on tällä hetkellä Giraya -kuula. Kahvasta kiinni ja parissakymmenessä minuutissa hiki lentää ja veri virtaa taas vapaasti myös yläkropassa.

En voi pullistella olevani mikään yksin huhkija. Ryhmä motivoi ja antaa virtaa. Kuulan kanssa kuitenkin heilahtelen omassakin seurassani.

Pellossa elon alkutaipaleella lennättelin kuulaa myös ohjatuilla puistotunneilla. Näissä sessioissa sain lajiin uutta, itämäista näkökulmaa, minkä johdosta pienensin liikeradat ja opin näin säilyttämään energian lähellä kehoa. Edelleen kokonaisvaltaista puhinaa, mutta keskikeho huomattavasti tiukemmin mukana.

Lisätukitoimenpiteenä kuulailulle pistin Turun sivukonttoristille viestin ilmojen halki, että voisiko tilata hieman hierontaa tai osteopatiaa tai fysioterapiaa viikonlopun virkistysreissulle. Vastaus pamahti takaisin myöntävänä. Jee, tiedossa siis käsittelyä, jonka jälkeen olo on kuin taivaassa monta päivää!

Mansikoiden mussutusta ja mullan muokkausta

2011-07-18T19:37:00.000+03:00

Päivä oli mansikoiden ja kukkaketojen.

Punaisten superfoodien pakastus tuntui tänä kesänä ylitsepääsemättömän vaikealta. Kaksi eri keikkaa tein itsepoiminta-asenteella, jotka päättyivät sadepisaroihin ja vajaisiin ämpäreihin. Tänään luovutin, heilahdin sinisellä salamallani mansikkalaaksoon ja pakkasin laatikot kyytiin. Meneehän se näinkin, ei kai joka marjan vältsisti tarvitse olla itse poimittua.

Hengenravintoa kävin riipimässä lähipellon pientareelta. Viime viikon tuluskukkaromateriaalin hankintamatkalla katseeni hairahtui sen sentin verran Ikean kukkaosastolla ja niinpä kotiin lähti myös yksi sinkkikannu. Ei sinänsä huono ostos, että vielä kotonakin olin edelleen tyytyväinen hankintaani. Monesti käy niin, että Ikea -reissun jälkeen iskee armoton krapula siitä, mitä kaikkea turhaa tulikaan taas ostettua.

Lämpöä pukkaa taivaalta sen verran, että mullan kärrääminen kallion laella ottaa aika koville. Lopussa kai se kiitos seisoo tai ainakin siinä vaiheessa, kun voin järjestää illalliskutsut kesähuoneen pöydän ympärillä! Nyt takaisin lapion varteen.

Kammarin landlady lähikuvassa

2011-07-17T20:24:00.002+03:00

"Kallioiden syleilyssä tapittaa talo, jota emännöi -hmm... miten sen nyt muotoilisi...no, sanoisinko sitten...- hieman värikkäämpi naisihminen. Kätellessä hän esittäytyy Ms. Kultsiksi ja esittelee innoissaan pikkuruista majataloaan kädet puheen rytmissä viuhtoen."

"On kuulemma puuhasteltu pientä kesäsisustelua makuutiloissa. Aurinkoarskan kanssa tehtiin yhteistyödiili paistamisesta: joka päivä ja koko ajan, muttei liian kuumasti. Uudet, vaaleanpunaiset kesäverhot nimittäin näyttävät upeilta säteiden läpäiseminä. Verhoprojektin yksityiskohtiin emäntä ei halua sen tarkemmin palata, oli ollut muutamia mutkia matkassa, mutta nyt ovat huolet takanapäin ja uudet loimet roikkuvat ikkunassa."

"Jatkamme kohteeseen tutustumista. Tämä B&B tunnetaan pienen, mutta uskollisen käyttäkuntansa parissa nimellä Kultsin Kammari. Nimensä mukaisesti se tarjoaa kammarin, johon itsensä yöksi oikaista, aamupalaa sekä asiakkaan toiveesta myös räätälöityä päiväohjelmaa."

"Esimerkkinä ohjelmatarjonnasta tämä tsäpäkkä landlady kertoo tämänpäiväiselle vieraalle kustomoidusta toiminnasta. Kyse on pienestä ja karvaisesta herrasmiehestä, joka pitää luonnossa liikkumisesta. Niinpä emäntä järjesti hänelle mustikoiden syöntiä metsässä, pitkän patikkalenkin yli peltojen sekä uintia niin paljon kuin sielu sieti. Tällä kertaa karvaherra ei yöpynyt, vaan nautti ainoastaan Kammarin päivätarjonnasta. Herra kuuluu Kammarin vakioasiakkaisiin. Hän saapuu ja poistuu aina samalla tyylillä, eli häntä pystyssä intoa puhkuen."

"Kierroksemme jatkuu ja seuraavaksi pääsen tutustumaan Kultsin Kammarin buduaareihin. Ensimmäistä kohdetta markkinoidaan Body&Mind -teemalla. Huoneen värimaailma on seesteinen, vanhaat tikapuut toimivat yöpöytänä ja tunnelmaa luovat niin kirsikankukat kuin kynttilätkin."

"B&M- paketin aamiaisen Ms. Kultsi kertoo hellivän niin mieltä kuin kehoakin teeman mukaisesti. Tarjolla on kotimaisia superfoodeja: mustikoita, tyrnejä, luonnonjogurttia, mansikkavispipuuroa ja lisäksi vielä uusista marjoista puristettua tuoremehua. Ohjelmatarjonta soljuu samoilla poluilla: joogaa, pilatesta, patikointia tai mieltä rauhoittavia puutarhatöitä."
'

"Muista vaihtoehdoista tiedusteltaessa landlady kertoo toki huokeampaakin tarjontaa löytyvän. Yksi hyvä esimerkki on kuvassakin näkyvä Sulo Wilén -sviitti. Sen saa halvalla, niin kuin koko virkistyspaketin. Sviitin sisustuskin on hieman rennompi ja kukikkaampi kuin edellisessä vaihtoehdossa."

"Kiinnostun Wilén -ideasta ja tiedustelen tämän combon ohjelmapuolta. Ms. Kultsi innostuu silminnähtävästi kysymyksestä, hän oikein pulppuaa ideoita: tutustumiskierros läheiselle jo parhaat päivänsä nähneelle autokorjaamolle, jonka jälkeen lounas paikallisella huoltiksella tai vaihtoehtoisesti grillillä. Ja tärkeimpänä tietenkin romukauppa- ja kirppisiskut, joissa kaikenlaista turhaa tavaraa on tarjolla hyvinkin halvalla."

"No niin, kierros alkaa olla ohi. Haluan vielä tiedustella haastattelun päätteeksi, miten Ms. Kultsi uskoo Kreikan talouskriisin vaikuttavan B&B:n asiakasvirtaan. Vastaus tulee napakasti: "Ei mitään vaikutusta. Asiakaskunta on hyvinkin sitoutunutta, joten uskon kilpailuvalttieni, kauniiden lakanoiden ja huonojen vitsien, kantavan bisnestäni myös tulevaisuudessa.""

Kuvat ja teksti: S.Skuuppi, Wonderland news

Kultsin Kammari

Mikämikämaankaarre 2

11111 Worderlandia

Avoinna aina kun siltä tuntuu.

Sulo Wiléninä viilettämässä

2011-07-16T10:21:00.001+03:00

Vaaleanpunaisia pellavaverhoja edelleen metsästelemässä.

'
Ensimmäinen tökkäys Eurokankaaseen ei tuottanut tulosta, mutta keskustaisku samaiseen firmaan onnisti. Poistuin lafkasta iloisesti kassi heiluen. Seuraavaksi tartun varoen saksiin ja ompelukoneeseen, saattaahan se nimittäin olla niin, että tuluskukkaruus vaanii edelleen nurkan takana. Koskaan ei voi tietää...

Verho-ostosten jälkeen kuluttelin aikaa ja siinä sitten hiihdellessä putkahdin sisälle Aleksin Hennesille. Otin Sulo Wilénin povarista.

'
Tämän päiväpeiton kohdalle nauliuduin ja tuijotin haltioituneena! Ihana ihana ihana! Ja samalla mietin, mikä minuun on iskenyt, kun ennen en todellakaan fiilistellyt minkäänlaisia kukkakimaria ja nyt olen polvet vetelinä kaikenmaailman ketojen edessä. Ja mitään tarvettahan ostamiseen ei ollut, mutta kun kerran Sulo sattui olemaan mukana, niin yhdessä jatkettiin matkaa. Sain halvalla...

Illan alkuperäinen suunnitelma oli nauttia auringosta Espan nurtsilla kuplivaa siemaillen. Aamu näytti kuitenkin, ettei päivä ollut auringon vaan kissojen ja koirien. Skumpat jäivät jääkaappiin ja suunnitelma B astui kuvioon. Eläviin kuviin siis.

Kuva: Finnkino

Hersyvä sadepäivän pläjäys ranskan sihiseviä ässiä ja sorahtelevia ärriä. Upeasti leikattuja 70-luvun jakkupukuja ja -Wau!- mitä kampauksia. Jäin heti miettimään, miten suoristusrauta soljauttaa omiin hiuksiini samanlaiset kiehkurat. Niin ja olihan itse leffakin hyvä! Potische- aivovaimo.

Tuluskukkaroiden tuluskukkaro

2011-07-15T11:32:00.001+03:00

Onkohan olemassa kilpailua, jossa valitaan vuoden tuluskukkaroiden tuluskukkaro? Jos on, niin minulta löytyy varma voittajakandidaatti.

Tästä kaikki alkoi. Ihanat, valkoiset Aina-pellavaverhot Ikeasta. Vierashuoneeseen aioin ne ripustaa, mutta aavistuksen vaaleanpunaisina, kiitos.

Niin siis AAVISTUKSEN sävytettyinä. Ja mitä tekee hän???? Lataa pesukoneeseen KAKSI pakettia Nitoria ja kuvittelee, että hailakka sävy saadaan aikaan lämpötilaa alentamalla.

Ei saatu, tuli PUNAISTAKIN punaisempi verhopariskunta.

No, eipä mitään... Otetaan seuraavaksi peliin pesuohjelma 90 asteessa, jos vaikka enimmät pigmentit irtoaisivat. Joo, eivät irronneet.

Mitäs sitten tehtäisiin?? Juu, kokeilempa kloritea seuraavaksi. Huonolta näyttää edelleen. Nyt sävy muistuttaa eniten ehkä aniliinia.

Ja sitten se viimeinen kerta. Otetaan vielä kaapista löytyvä värinpoistopaketti esille ja kumotaan se pesukoneeseen. Ohjelma rullaamaan taas pariksi tunniksi.

Lopputulos on KARMEA, jotain pinkin ja aprikoosin väliltä. Aikaa meni noin kahdeksan tuntia, luonnonvaroja kiitettävästi ja rahaakin ihan tarpeeksi.

Tänään uusi keikka Eurokankaaseen tai jos sieltä ei löydy niin sitten Ikeaan. En kuitenkaan toista eilistä rumbaa, vaan ostan kankaan juuri sen värisenä kuin sen haluan.

Voitte nähdä jo sielunne silmissä kissankokoiset lööpit Iltalehdessä: TULUSKUKKAROKISAN ENNAKKOSUOSIKKI TULI JA VOITTI!